Entinen pääministeri
Alexander Stubb
Professori Alexander Stubb on Firenzessä toimivan EUI:n (European University Institute) School of Transnational Governance korkeakoulun johtaja 1. toukokuuta 2020 alkaen. Hän on toiminut Suomen pääministerinä, valtiovarainministerinä, ulkoministerinä, kauppa- ja Eurooppaministerinä (2008-2016). Hän oli Euroopan parlamentin jäsen vuosina 2004–2008 ja kansanedustaja 2011–2017. Hän toimi Kokoomuksen puheenjohtajana vuosina 2014–2016 ja Euroopan investointipankin (EIP) varapuheenjohtajana vuosina 2017–2020.
Stubb työskenteli neuvonantajana Suomen ulkoministeriössä Helsingissä ja Brysselissä sekä puheenjohtaja Romano Prodin tiimissä Euroopan komissiossa (1995-2004). Hän osallistui Amsterdamin, Nizzan ja Lissabonin sopimuksia koskeviin neuvotteluihin.
Stubbin tausta on akateemisessa maailmassa, julkishallinnossa ja politiikassa. Hänellä on tohtorin tutkinto kansainvälisistä suhteista London School of Economicsista, maisterin tutkinto EU:n hallinnosta Bruggen College of Europesta ja valtiotieteen kandidaatin tutkinto Furmanin yliopistosta Etelä-Carolinasta. Hän opiskeli myös ranskan kieltä, kulttuuria ja sivilisaatiota Pariisin Sorbonnessa.
Vuosina 2000–2007 hän toimi vierailevana professorina Bruggen College of Europessa. Stubb on kirjoittanut lukuisia kirjoja ja akateemisia artikkeleita Eurooppa-asioista ja julkaisee säännöllisesti kolumneja useissa sanomalehdissä, kuten Financial Timesissa.
Kattava kielitaito takaa puheen ja luennot suomeksi, ruotsiksi, englanniksi, ranskaksi ja saksaksi.
Pressikuvat
Ympäristö
Innostavat fasilitaattorit
Futuristit
Artikkelit
Näin valitset sopivan puhujan! Vinkit onnistuneeseen puhujavaraukseen
Ulkopuolinen puhuja on yksi tapahtumien ja yritysten sisäisten koulutusten merkittävimpiä valintoja. Useimmat asiakkaistamme tekevätkin ensimmäisen puhujatilauksensa kauttamme ja autamme mielellämme prosessissa sinun tai yrityksesi toiveiden mukaisesti. O
M 13 Syyskuu
Järjestä yrityksesi pikkujoulut vaivattomasti – esiintyjät & viihteelliset keynote-puheenvuorot
Etsitkö ikimuistoista twistiä yrityksesi pikkujouluihin? Speakersforum tarjoaa Suomen eturivin esiintyjiä pikkujoulujuhlienne ohjelmaan – räätälöidään yhdessä teidän näköinen tapahtuma. Ennakoi ja aloita suunnittelu hyvissä ajoin, sillä puhujien ja esiint
M 13 Syyskuu