Jos et tiedä jäätkö, vai lähdetkö - lähde. On hyvä kokea olevansa väärässä seurassa, koska silloin löytää oivalluksia, joita ei olisi muuten saanut
Nyhtökauran keksijä, toimitusjohtaja
Maija Itkonen
Vuoden Innovaatiojohtaja 2010
Gold & Green Foods -yrityksen entinen toimitusjohtaja on innovaatioiden ammattilainen. Itkonen on puskenut kaupallisiksi tuotteiksi asti jo kaksi päällepäin aivan erilaista keksintöä – latauspöydät ja nyhtökauran. Tuotteita yhdistävät kuluttajatrendien haistelu ja perinpohjainen tutkimus.
Maija Itkonen valittiin 22.9.2010 Vuoden Innovaatiojohtajaksi Microsoftin ja Innovaatiojohtamisen koulutusohjelma IMO:n järjestämässä Business Summit 2010 -tapahtumassa Helsingissä.
Maija Itkonen (MA, MFA) on opiskellut teollista muotoilua Taideteollisessa korkeakoulussa ja design managementia Kauppakorkeakoulun IDBM-ohjelmassa. Hän työskentelee Powermat Technologiesin design- ja brändijohtajana, aiemmin toimitusjohtajana PowerKiss Oy:ssä.
Tieteidenvälisyys ja ihmisten kanssa työskentely inspiroivat häntä; Itkonen on ollut mukana perustamassa Aalto Design Factorya ja nauttii edelleen kotikenttänsä Aalto-yliopiston kansainvälisestä, monialaisesta ilmapiiristä.