Speakersforumin Vuoden Puhuja 2017 –ehdokkaat on julkistettu

Speakersforumin Vuoden Puhuja 2017 –ehdokkaat on julkistettu

Puhujayhteisö kokoontui tänä aamuna Vuoden Puhuja –ehdokkaiden tiedotustilaisuuteen Sanomatalon Mediatorille. Tänäkin vuonna Vuoden Puhuja – tittelin lisäksi palkitaan puhuja-alalla ansioituneita henkilöitä Vuoden Juontaja sekä Vuoden Tulokas kategorioissa.

Tulevaisuus, teknologia, digitalisaatio sekä yrittäjyys aiheiset puhujat ovat äänestyksessä vahvasti esillä. Näihin tämän vuoden trendiaiheisiin haetaan usein ulkopuolisten puhujien ajatuksia ja ymmärrystä.

Vuoden Puhuja gaalaa juhlitaan jo 12. kertaa, 17. tammikuuta 2018 Sanomatalossa. Gaalassa palkitaan vuoden 2017 vaikuttavimpia ja ansioituneimpia ammattipuhujia. Tutustu ehdokkaisiin ja äänestä omaa suosikkiasi.

Äänestä omaa suosikkiasi

Vuoden Puhuja-ehdokas Signmark

Signmark haluaa rikkoa ennakkoluuloja kuuroja kohtaan musiikkinsa ja positiivisen asenteensa avulla. Signmark tietää millaista on raivata tietä ja onnistua, vaikka kaikki ympärillä epäilisivät kykyäsi menestyä. Hän on tehnyt mahdottomasta totta, ollen maailman ensimmäinen kuuro artisti. Hän loi viittomakielisen hiphop-musiikkityylin jo vuonna 2006 ja on siitä lähtien halunnut tuoda ihmisiä yhteen musiikin ja tarinoidensa kautta.

Tutustu Vuoden Puhuja-ehdokkaaseen

Vuoden Puhuja-ehdokas Saimi Hoyer

Saimi Hoyer on vaikuttava tarinankertoja ja vahvaluontoinen tekijä, joka omalla tarinallaan haluaa herättää ihmiset arvostamaan elämää ja uskomaan omiin unelmiinsa. Hän on taitava, sanavalmis esiintyjä, joka ei epäröi heittäytyä eikä laittaa itseään likoon. Tunteikkaan tarinansa kautta hän innostaa ja rohkaisee jokaista kuuntelemaan omaa sisintään. Hoyer on inspiroiva puhuja, joka luo välittömän vuorovaikutuksen yleisön välille.

Tutustu Vuoden Puhuja-ehdokkaaseen

Vuoden Puhuja-ehdokas Teemu Arina

Teemu Arina on digitaalisen työn, oppimisen ja johtamisen asiantuntija, tietokirjailija ja nuori kasvuyrittäjä. Lisäksi hän on biohakkeri. Hänen intohimonaan on auttaa sekä yksilöitä että organisaatioita saavuttamaan huippusuorituskykynsä teknologian avulla. Arina on kansainvälisesti tunnettu visionääri ja teknologia-asiantuntija. Arinalle on myönnetty Leonardo-palkinto, joka jaetaan vuosittain oppimisen alueella uraauurtavaa työtä tehneelle.

Tutustu Vuoden Puhuja-ehdokkaaseen

Vuoden Puhuja-ehdokas Henkka Hyppönen

Puheenvuoroissaan Henkka Hyppönen on intensiivinen sparraaja, jolla on kyky nähdä asioita laajasti ja tunnistaa ajan kuva. Hänellä on taito viedä ja soveltaa näkymää asiakkaan maailmaan. Henkan erityisenä vahvuutena on kyky haastaa ja innostaa osallistujia ajattelemaan asioita yllättävistä näkökulmista, olipa kyse sitten tulevaisuudesta, työstä, johtamisesta, asiakaskokemuksesta tai läsnäolosta. Henkka Hyppönen haluaa tarjota kuulijalle yllättäviä totuuksia.

Tutustu Vuoden Puhuja-ehdokkaaseen

Vuoden Puhuja-ehdokas André Noël Chaker

Suomalaistunut kanadalainen André Noël Chaker räjäytti viisi vuotta sitten pankin kertomalla meille, mitkä ovat suomalaisuuden ja menestyksen yhtymäkohdat. André Noël Chaker on bisnesantropologi ja kirjailija jonka tavaramerkkinä on saada yleisö yhteislauluun. André tunnetaan eläväisestä, kansainvälisestä ja viihdyttävästä tyylistään, jossa suuret eleet, tunteet näkyvät ja innostunut tunnelma on takuuvarmaa Andrén ollessa lavalla.

Tutustu Vuoden Puhuja-ehdokkaaseen

Vuoden Tulokas-ehdokas Sami Honkonen

Sami Honkonen on modernin johtamisen ja digitalisaation asiantuntija ja on tämän hetken kuumimpia puhujia modernista johtamisesta. Honkonen on ohjelmistokehitysmenetelmien pioneeri ja ketterien johtamiskäytäntöjen edelläkävijä. Sami isännöi Boss Level Podcastia, joka esittelee johtajia ja organisaatioita, jotka mullistavat perinteisiä toimintatapoja. Sami myös kirjoittaa suosittua blogia työelämän ja johtamisen muutoksesta.

Tutustu Vuoden Tulokas-ehdokkaaseen

Vuoden Tulokas-ehdokas Nelli Lähteenmäki

Nelli Lähteenmäki on hyvinvointialan kasvuyrittäjä ja startup-aktivisti. Hän on Fifth Corner Inc. -yhtiön toimitusjohtaja ja yksi perustajista, yritys kehittää huippusuosittua mobiilisovellusta, YOU-appia, jonka avulla käyttäjät voivat parantaa hyvinvointiaan pienten tekojen kautta. Lähteenmäen luentojen teemoja ovat yrittäjyys, rohkeus, kasvun hakkerointi ja henkilökohtaisen hyvinvoinnin johtamisen uudet tuulet omiin kokemuksiin perustuen.

Tutustu Vuoden Tulokas-ehdokkaaseen

Vuoden Tulokas-ehdokas Sani Leino

Sani Leino on tunneälykkään ja sosiaalisen myyntityön energinen ja innostava Social Selling valmentaja sekä digitaalisen markkinoinnin asiantuntija ja sanansaattaja. Vuonna 2016 Leino listattiin maailman sadan vaikutusvaltaisimman Social Selling vaikuttajan joukkoon maailmassa. Tämän lisäksi hän on ainoana suomalaisena ollut mukana luomassa maailman ensimmäistä digitaalisen myynnin ammattilaistutkintoa arvostetulle Digital Marketing Institutelle Irlantiin.

Tutustu Vuoden Tulokas-ehdokkaaseen

Vuoden Tulokas-ehdokas Asta Raami

Asta Raami on arvostettu ja harvoja intuition hyödyntämisen asiantuntijoita Suomessa. Raami nostaa esiin, että intuition muotoja löytyy erilaisia ja näitä voidaan kehittää. Hän puhuukin älykkäästä intuitiosta, ja painottaa, että intuitio ei ole vain tunteisiin pohjautuvaa. Raamin erikoisalaa on intuition älykkääseen käyttöön ja kehittämiseen liittyvä menetelmäosaaminen ja hän rohkaisee jokaista luottamaan omaan intuitioon.

Tutustu Vuoden Tulokas-ehdokkaaseen

Vuoden Tulokas-ehdokas Perttu Pölönen

Perttu Pölösessa yhdistyy keksijä, taiteilija, yrittäjä ja säveltäjä. Hänen Sävelkellonsa on klassinen keksintötarina siitä, miten oma henkilökohtainen ongelma ja sen ratkaiseminen voivat synnyttää yrityksen ja kansainvälisen vientituotteen. Pölösellä on syvä ymmärrys disruptiosta ja hän on saanut oppia suoraan Piilaakson tulevaisuusyliopistossa pioneereilta uusien teknologioiden ja trendien valtavista vaikutuksista.

Tutustu Vuoden Tulokas-ehdokkaaseen

Vuoden Juontaja-ehdokas Kirsi Alm-Siira

Kirsi Alm-Siira on työskennellyt median ja viestinnän parissa 15 vuoden ajan. Alm-Siira on myös juontanut ja tuottanut erilaisia tapahtumia ja tv-ohjelmia. Lisäksi hänelle ovat tuttuja erilaisten asiakastilaisuuksien ja tapahtumien emännöinnit. Kirsin vahvuutena tilaisuuksien vetäjänä ovat vahvan taustatyön lisäksi luontevuus, nopea reagointikyky ja selkeä ilmaisu.

Tutustu Vuoden Juontaja-ehdokkaaseen

Vuoden Juontaja-ehdokas Sami Sykkö

Sami Sykkö on maamme johtavia tyylin, muodin ja pukeutumisen asiantuntijoita. Sami on juontanut useita televisio-ohjelmia ja toiminut taitoluistelukommentaattorina. Sami on kokenut haastattelija, joka saa haastateltavista irti kiinnostavan tiedon lisäksi myös huumoria, oli kyseessä Suomen presidentti, muotilegenda Karl Lagerfelt tai filmitähti Jane Fonda.

Tutustu Vuoden Juontaja-ehdokkaaseen

Vuoden Juontaja-ehdokas Tero Karhu

Tero Karhu on energinen, positiivinen ja mukaansatempaava juontaja, joka tunnetaan erittäin innokkaasta selostustyylistään. Karhu ottaa yleisön haltuunsa ja saa hyvän fiiliksen tarttumaan. Tero on entinen ammattilaisjalkapalloilija, jonka ääni on tuttu monille myös jalkapalloselostuksista useilla eri tv-kanavilla.

Tutustu Vuoden Juontaja-ehdokkaaseen

Vuoden Juontaja-ehdokas Ronja Salmi

Ronja Salmi on yrittäjä, kirjailija, arvostettu sisällöntuottaja ja ikäluokkansa yksi kokeneimpia tv-juontajia Suomessa. Salmi on karismaattinen esiintyjä ja hänellä on oivallinen tilannetaju, joka ei petä paineenkaan alla. Nämä ominaisuudet tekevät hänestä sujuvan ja pidetyn suurten tapahtumien sekä suorien lähetysten juontajan.

Tutustu Vuoden Juontaja-ehdokkaaseen

Vuoden Juontaja-ehdokas Maryam Razavi

Maryam Razavi on tämän syksyn Suomen Huippumalli haussa -ohjelman juontaja ja yksi kolmesta tuomarista. Varman tyylitajun omaava mallikonkari työskentelee myös stylistina sekä häneltä ilmestyi alkuvuodesta dokumentti. Mallimaailma ja sen aiheuttamat paineet ovat muokanneet Razavista peräänantamattoman ja ahkeran tekijän.

Tutustu Vuoden Juontaja-ehdokkaaseen

Äänestä ja vaikuta

Sosiaalisen median kanavissamme keskustelu Vuoden Puhujan ympärillä jatkuu äänestyksen loppuun saakka. Tule mukaan ja kommentoi Vuoden Puhuja –äänestystä #VPG2018 #vuodenpuhuja –hashtageilla
Aikaisemmat Vuoden puhuja -palkinnon saaneet:

  • 2016 Madventures
  • 2015 Helena Åhman
  • 2014 Esko Valtaoja
  • 2013 Henkka Hyppönen
  • 2012 André Noël Chaker
  • 2011 Arman Alizad
  • 2010 Alf Rehn
  • 2009 Maija-Riitta Ollila
  • 2008 Mato Valtonen
  • 2007 Pauli Aalto-Setälä
  • 2006 Pata Degerman

Äänestä ja vaikuta!

Asiakkaamme sanovat

Suomen suurimpana tapahtumajärjestäjänä meille on tärkeää, että yhteistyökumppanimme tuntee yrityksemme tapahtumat ja niiden tarpeet. On hienoa huomata, kuinka Spekersforumin yhteyshenkilö pystyy briiffini pohjalta tarjoamaan meille puhujia, joiden valinnassa tarpeemme ja tavoitteemme Suomen johtavana tapahtumajärjestäjänä on huomioitu. Erityisesti arvostan asioinnin helppoutta, mutkatonta palvelua sekä henkilökunnan idearikkautta.

Mari Katajamäki
Messukeskus Helsinki

Speakersforum on ollut Kiinkon yhteistyökumppani Kiinteistöalan Vuosiseminaarin suunnittelussa viimeiset neljä vuotta todenteolla. Olemme aloittaneet keskustelut aina heti vuoden teemojen selvittyä. Tapahtuman tekijänä on ollut ihanaa luottaa siihen, että Speakersforumilta saa hyviä ehdotuksia. Minä olen kertonut teemat ja millä profiililla haen puhujaa ja sen jälkeen olen saanut listan ehdotuksista. Erityisen hienoa on, että mukaan on aina mahtunut myös oikeasti yllättäviä nimiä, jotka ovat johdattaneet minutkin uusille poluille. Ilman Speakersforumia meillä ei koskaan olisi ollut Bruce Dickinson puhumassa kiinteistöalan tapahtumassa!
Speakersforumin kaltaisen ammattilaisen käyttäminen tuo paitsi uusia ”out of the box” -ideoita, mutta myös tapahtuman järjestäjän kannalta jotain lähes yhtä olennaista: jos puhuja jostain syystä äkillisesti peruuttaa/ ei pääsekään tulemaan, on huojentavaa tietää, että yhteistyökumppani tekee kaikkensa korvaavan puhujan löytämiseksi. Se on mittaamattoman arvokasta.

Kaisa Saarela
Kiinko

Saan teiltä vinkkejä ja ideoita ajankohtaisista aiheista sekä megatrendeistä. Olette luotettava ja kärsivällinen kumppani. Joskus saatan pohtia aihetta pitkään asiakasvastaavan kanssa, mutta se on kannattanut. Olemme saaneet erinomaista palautetta kaikista teidän kauttanne tulleista puhujista.

Anne Teppo
Espoon Kaupunki

Speakersforumin palvelu perustuu ajankohtaisen sisällön ja asiantuntijan yhdistämiseen niin, että se yhdistyy tapahtumamme tavoitteiden sekä teemojen tuntemiseen. Tämä säästää selkeästi omaa aikaani sisällön suunnittelussa ja itse järjestelyissä. Kirkon kentässä yllättävä yhdistelmä puhujasisällössä on tärkeää sen ohella, että vieraan sanoma sopii omaamme. Joskus haemme tietoisesti kriittistä näkökulmaa ja käytämme SF:n asiantuntijuutta osana omaa ideointiamme. Kolmanneksi, on helpompaa jos puhujan ja tilaajan välissä on management. Vastausten nopeus ja asiakkaan tarpeiden kuuntelu on asia jota arvostan. Myös nopeus, asiantuntijuus, joustavuus, eli yhteistyö on saumatonta.

Jari Kupiainen
Kirkkopäivät

Hae

Hae tapahtumaasi sopivia puhujia & juontajia. Käytä tarkennettua hakua, mikäli haluat tarkentaa hakukriteerejä.

Pyydä tarjous

Tee varaus tai pyydä lisätietoa puhujista - saat ehdotukset jo samana työpäivänä! Varaa puhuja sekä online- että livetilaisuuksiin. Lomakkeen lähetys ei sido mihinkään.

Tapahtuman tiedot
1
Yhteystiedot
2

Pyydä tarjous

Tee varaus tai pyydä lisätietoa puhujista - saat ehdotukset jo samana työpäivänä! Varaa puhuja sekä online- että livetilaisuuksiin. Lomakkeen lähetys ei sido mihinkään.

Tapahtuman tiedot
1
Yhteystiedot
2