Katja Saarinen
Löydä oma polkusi ja saavuta tavoitteesi
Katja Saarinen on paralympiaurheilussa yli 15-vuoden uran tehnyt alppihiihtäjä. Hän on osoittanut, että vammat eivät luo rajoja unelmille. Katjan oikea jalka amputoitiin 6-vuotiaana luusyövän takia. Ainoa asia, mikä jalan menettämisessä suretti, oli huoli laskettelu-harrastuksen loppumisesta.
Urheilu-uran ohella hän on valmistunut luokanopettajaksi Helsingin yliopistolta. Katja palkittiin Uuno–pokaalilla Urheilugaalassa 2015 urheilu-urasta, joka päättyi Katjan neljänsiin paralympialaisiin 2014 Sochissa. Ura urheilun parissa jatkuu kuitenkin tiiviisti. Katja toimii kehittämispäällikkönä Suomen Paralympiakomiteassa ja hänet nimettiin Kansainvälisen Paralympiakomitean urheilijavaliokuntaan Sochin kisoissa.
Katja tietää, miten omat kuvitteelliset rajat voi ylittää ja saavuttaa tavoitteensa. Uudessa elämäntilanteessa ei voi murehtia menetettyä vaan on uskallettava miettiä, miten voin edelleen toteuttaa itseäni ja nauttia elämästä. Kompurointi uutta oppiessa ei ole epäonnistumista vaan eteenpäin menemistä. Katja painottaa puheessaan, kuinka jokaisen on löydettävä oma polkunsa, jota kulkea ja luottaa itseensä sekä kuljettava päämäärätietoisesti kohti tavoitetta. Kun jotakin haluaa, ei mikään este ole liian iso - kaikki on itsestä ja asenteesta kiinni.
Video
Pressikuvat
Sairaudet & Vammat
Mediasta tutut puhujat
Rekrytointi & Työntekijälähettiläisyys
Artikkelit
Näin valitset sopivan puhujan! Vinkit onnistuneeseen puhujavaraukseen
Ulkopuolinen puhuja on yksi tapahtumien ja yritysten sisäisten koulutusten merkittävimpiä valintoja. Useimmat asiakkaistamme tekevätkin ensimmäisen puhujatilauksensa kauttamme ja autamme mielellämme prosessissa sinun tai yrityksesi toiveiden mukaisesti. O
M 13 Syyskuu
Järjestä yrityksesi pikkujoulut vaivattomasti – esiintyjät & viihteelliset keynote-puheenvuorot
Etsitkö ikimuistoista twistiä yrityksesi pikkujouluihin? Speakersforum tarjoaa Suomen eturivin esiintyjiä pikkujoulujuhlienne ohjelmaan – räätälöidään yhdessä teidän näköinen tapahtuma. Ennakoi ja aloita suunnittelu hyvissä ajoin, sillä puhujien ja esiint
M 13 Syyskuu
Esittelyssä Riina Kasurinen
Speakersforumin uusimpia puhujavahvistuksia on valovoimainen Riina Kasurinen! Riina on KTM ja sertifioitu ammatticoach, jonka uraa yritysvastuun, henkilöstöjohtamisen ja organisaatioiden kehittämisen kentiltä YK:lle ohjasi sammumaton palo ymmärtää ihmisyy
M 13 Syyskuu