Speakersforumin Vuoden Puhuja 2024 on Signmark
Innovatiiviset puheet ja rohkeat esiintymiset ovat nostaneet kaksi ansioitunutta henkilöä eturiviin vuoden 2024 puhujakentässä. Puhujatoimisto Speakersforum julkaisee ylpeänä Vuoden Puhujan ja Vuoden Tulokkaan. Palkinnot on jaettu jo vuodesta 2006. Yleisöäänestys järjestettiin 8.-25.1.2024 ja ääniä annettiin ennätyksellisesti yli 5200.
Vuoden Puhuja 2024 -tunnustus myönnetään motivaatiopuhuja Marko Vuoriheimolle, taiteilijanimeltään Signmark, joka teki mahdottomasta unelmastaan totta. Hän on maailman ensimmäinen kuuro artisti, joka levytti kansainväliselle levy yhtiölle. Musiikkinsa lisäksi hän on mahtava inspiraattori puhujana ja onkin toiminut Speakersforumin kanssa yhteistyössä jo vuodesta 2010.
Olen erittäin otettu ja kiitollinen palkinnosta, kiitos. Olin todella yllättynyt kun kuulin minkälaisen keskiarvon sain asiakkaiden palautteista. On mahtavaa tietää, että olen tehnyt hyvää yhteistyötä kaikkien asiakkaiden kanssa sekä päässyt toteuttamaan heidän toiveitaan minun luennon sisällön kanssa. Inspiraation ja uskon jakaminen on ihan parasta”, kuvailee Marko Vuoriheimo tunnelmiaan.
Marko on puhujana osoittanut rohkeutta ja tahdonvoimaa, innostaen kuulijoita tavoittelemaan omia unelmiaan. Hän on herättänyt mieleenpainuvia keskusteluita ja saanut poikkeuksetta erinomaista palautetta esiintymisistään. Tutustu lisää Markon aiheisiin täältä.
(Kuvat ICONIC Creative Oy)
Toisena huomionarvoisena palkittavana on Vuoden Tulokas, Lotta-Sofia Saahko. Vaikuttavilla puheillaan hän on saavuttanut huomattavaa menestystä lyhyessä ajassa. Hänen raikkaat näkemyksensä ja rohkea esiintymistyylinsä ovat tehneet vaikutuksen niin kollegoihin kuin yleisöönkin, ja huomattavaa hänen esiintymisissä on kuulijakunnan laaja ikähaara. Lotta-Sofia on innostava puhuja, joka valaa uskoa omien unelmien toteutumiseen. Hän on elänyt lapsuutensa ulkomailla, mutta palasi Covid -pandemian aikana Suomeen isoisänsä yläkertaan, jossa hän kirjoitti parissa vuodessa useita menestyskirjoja. Hänen lempiaiheensa keskittyvätkin unelmien toteuttamiseen, kansainväliseen lapsuuteen, ulkosuomalaisuuteen ja suomalaisuuteen, omaishoitajuuteen ja arvokkaaseen vanhuuteen.
On melkein uskomatota, että minulle tärkeät aiheet koskettavat myös toisia. Olen aina puhunut avoimesti myös erilaisuudesta ja vaikeuksista, ja saanut siitä vain positiivista palautetta. Se antaa vertaistukea myös itselleni. Miten hienoa, että saan tehdä tätä nykyään työkseni ja nyt sain jopa tittelin työstäni!, sanoo Lotta-Sofia.
Hänen puheenvuoronsa jättävät pysyvän muistijäljen, edistäen ymmärrystä, empatiaa ja yhteisöllisyyttä. Tutustu lisää Lotta-Sofian aiheisiin täältä.
Signmark ja Lotta-Sofia Saahko kuuluvat tämän hetken mielenkiintoisimpien puhujien joukkoon, kannustaen yksilöitä unelmiensa tavoittelemiseen ja rohkeuden löytämiseen.
On ilo nähdä, miten nämä kaksi huippuosaajaa ovat nostaneet esiin uusia ulottuvuuksia puhujamarkkinoilla. He edustavat intohimoa, innovaatiota ja sitoutumista, jotka tekevät puheista voimakkaita ja vaikuttavia, sanoo Speakersforumin maajohtaja Turo Temmes.
Kiitos kaikille äänestäjille ja suuret onnittelut voittajille! Jos kaipaat lisätietoja tästä upeasta voittajakaksikosta tai olet kiinnostunut varaamaan heidät seuraavaan tapahtumaasi, autamme mielellämme!