Vuoden puhuja 2016 -gaalassa palkittiin alan tekijöitä

Puhuja-alan suuri juhla – Vuoden puhuja 2016 -gaala

Vuoden Puhuja 2016 – Madventures

Monien maailmankuvaa avartanut seikkailukaksikko tuottaja Riku Rantala ja ohjaaja Tuomas Tunna Milonoff palkittiin Vuoden puhujana 2016. Omaperäisinä ja pelkäämättöminä tunnettu kaksikko on moniarvoisuuden puolestapuhuja ja yhteiskunnallisesti merkittävien aiheiden keskustelun avaaja ja osallistuja.

Kiehtovat tarinat ja kokemukset maailmalta innostavat ja avartavat näkemystämme maailmasta. Seikkailijat ovat saaneet tunnustusta maantieteen sekä maailman tuntemuksen edistämisestä erityisesti nuoria kiinnostavalla tavalla.

Rantalan ja Milonoffin luotsaama Docventures-ohjelma on palkittu peräkkäisinä vuosina Kultaisella Venlalla. Vuonna 2015 Docventures palkittiin Suomen Kuvalehden journalistipalkinnolla ja vuonna 2016 Madventures vastaanotti Suomen uhkarohkeimman yrittäjän tittelin.

Tulevana keväänä monissa liemissä keitetyt kaverukset lyövät hynttyyt yhteen Antto Melasniemen kanssa uudessa Mad Cook Show –ohjelmassa, jossa tutustutaan maailman ruokakulttuureihin.

Puhujaesittely

Vuoden tulokas 2016 – Harri Gustafsberg

Menestynyt tietokirjailija, mielen valmentamisen ammattilainen Harri Gustafsberg on Vuoden tulokas 2016. Gustafsberg teki läpimurron alalla puhuessaan mietitysti, rauhallisesti ja mieleen painuvasti itsensä johtamisesta. Tämä ajattelutaidon sparraaja on entinen Poliisin Karhu-ryhmän eliittipoliisi, joka on erikoistunut henkisen suorituskyvyn valmentamiseen.

Esikoisteos "Mielen valmentamisella optimaaliseen suoritukseen" on ilmestynyt syyskuussa 2014. Tänä vuonna Harri Gustafsberg julkaisee yhdessä Helena Åhmanin kanssa kirjan, joka pureutuu syvälle tilannetajun ytimeen ja kykyyn tehdä päätöksiä.

Puhujaesittely

Vuoden juontaja 2016 – Tuomas Enbuske

Tarkkakatseinen toimittaja ja suorapuheinen kolumnisti Tuomas Enbuske palkittiin Vuoden juontajana 2016. Itseään mediaksi tituleeraava Enbuske herättää keskustelua, haastaa hyvällä tavalla puhujia ja yleisöä saaden teemasta kuin teemasta viritettyä kiinnostavan. Juontajan eliittinä tunnettu Enbuske vie viestin perille tarinoiden ja kepeyden kautta.

Palkittu Enbuske on nähty juontajana ja panelistina useissa suosituissa keskusteluohjelmissa. Vuonna 2014 Enbuske & Linnanahde Crew –ohjelma nappasi Kultaisen Venlan.

Puhujaesittely

International Guest Speaker – Nicklas Bergman

Speakersforum palkitsi arvostetun futuristi ja teknologia-asiantuntija Nicklas Bergmanin vuoden kansainvälisenä puhujana. Bergman on vaikuttava ja inspiroiva puhuja, jolla on laaja yli 20 vuoden kokemus yrittäjyydestä.

Bergman on tunnettu neuvonantaja tulevaisuuden bisneksen ja teknologian yhdistämisessä. Bergmania on puhujana yksi kärkifuturisteista ja hänen tieteellinen analyyttinen ajattelunsa yhdistettynä futuristin uteliaisuuteen tuovat puheeseen oman vaikuttavan tunnelmansa.

Puhujaesittely

Kunniamaininta – Suomalainen ääni maailmalla: Signmark

Suomalainen ääni maailmalla –kunniamaininta kuuluu “Signmark” Marko Vuoriheimolle, joka rohkeasti ja ennakkoluulottomasti vie suomalaista ääntä maailmalle. Tämä asennepuhuja on tehnyt mahdottomasta unelmastaan totta ja on maailman ensimmäinen kuuro artisti, joka levyttää kansainväliselle levy-yhtiölle.

Signmark rohkaisee puheissaan organisaatioita tarttumaan ideoihin ja kulkemaan sisukkaasti kohti tavoitteita. Luovuus vaatii monimuotoista yhteiskuntaa, jossa voidaan synnyttää uusia ideoita. Näkökulmaa vaihtamalla heikkous voi kääntyä vahvuudeksi – ja tästä Signmarkin tarina on puhutteleva esimerkki.

Signmark on myös tuoreen Chabla-mobiilisovelluksen innovaattori. Sovellus yhdistää kuurot ja viittomakielen tulkit maailmanlaajuisesti.

Puhujaesittely

Kunniamaininta – Puhuja-alan pioneeri: Outi Mäenpää

Mikä tahansa ala tarvitsee vahvoja esikuvia, heitä, jotka vuodesta toiseen pysyvät alansa huipulla. Vaikuttavan puhumisen mestari on karismaattinen näyttelijä Outi Mäenpää, joka sai ansaitusti kunniamaininnan puhuja-alan pioneerina tänä vuonna. Outi Mäenpään luentoja ja puheita sanotaan voimaannuttaviksi kokemuksiksi. Rakentava vuorovaikutustaito ja yhteistyötaidot ovat Mäenpään luentojen ydinaiheita.

Outi Mäenpää on palkittu useasti suomalaisilla elokuva- ja televisiopalkinnoilla. Hän on voittanut Jussi-palkinnon parhaasta naispääroolista kolmesti sekä parhaan sivuosanäyttelijän Jussin kerran. Parhaan naisnäyttelijän Venla-palkinnon hän sai vuonna 2001. Ruotsissa Mäenpää on palkittu vuonna 2011 Guldbagge-palkinnolla parhaasta naissivuosasta.

Puhujaesittely

Vuoden hyväntekeväisyys – Team haloo

Asiakkaamme sanovat

Suomen tärkein tapahtuma-ammattilaisten tilaisuus, Kongressimessut on tehnyt jo useamman vuoden ajan sisältöyhteistyötä Speakersforumin kanssa. Tapahtumasisällön rakentaminen tapahtuma-ammattilaisille vaatii erityistä osaamista, näkemystä ja visionäärisyyttä sekä ennen kaikkea mielenkiintoisia puhujia. Speakersforumilta on löytynyt asiantuntemusta ja apua näihin kaikkiin haasteisiin. Eikä ollenkaan haittaa, että yhteistyö on lisäksi ollut mukavaa ja helppoa!

Petri Hiltunen
Management Events

Saan teiltä vinkkejä ja ideoita ajankohtaisista aiheista sekä megatrendeistä. Olette luotettava ja kärsivällinen kumppani. Joskus saatan pohtia aihetta pitkään asiakasvastaavan kanssa, mutta se on kannattanut. Olemme saaneet erinomaista palautetta kaikista teidän kauttanne tulleista puhujista.

Anne Teppo
Espoon Kaupunki

Suomen suurimpana tapahtumajärjestäjänä meille on tärkeää, että yhteistyökumppanimme tuntee yrityksemme tapahtumat ja niiden tarpeet. On hienoa huomata, kuinka Spekersforumin yhteyshenkilö pystyy briiffini pohjalta tarjoamaan meille puhujia, joiden valinnassa tarpeemme ja tavoitteemme Suomen johtavana tapahtumajärjestäjänä on huomioitu. Erityisesti arvostan asioinnin helppoutta, mutkatonta palvelua sekä henkilökunnan idearikkautta.

Mari Katajamäki
Messukeskus Helsinki

Speakersforumin palvelu perustuu ajankohtaisen sisällön ja asiantuntijan yhdistämiseen niin, että se yhdistyy tapahtumamme tavoitteiden sekä teemojen tuntemiseen. Tämä säästää selkeästi omaa aikaani sisällön suunnittelussa ja itse järjestelyissä. Kirkon kentässä yllättävä yhdistelmä puhujasisällössä on tärkeää sen ohella, että vieraan sanoma sopii omaamme. Joskus haemme tietoisesti kriittistä näkökulmaa ja käytämme SF:n asiantuntijuutta osana omaa ideointiamme. Kolmanneksi, on helpompaa jos puhujan ja tilaajan välissä on management. Vastausten nopeus ja asiakkaan tarpeiden kuuntelu on asia jota arvostan. Myös nopeus, asiantuntijuus, joustavuus, eli yhteistyö on saumatonta.

Jari Kupiainen
Kirkkopäivät

Hae

Hae tapahtumaasi sopivia puhujia & juontajia. Käytä tarkennettua hakua, mikäli haluat tarkentaa hakukriteerejä.

Varaa puhuja

Tee varaus tai pyydä lisätietoa puhujista - saat ehdotukset jo samana työpäivänä!

Tapahtuman tiedot
1
Yhteystiedot
2

Varaa puhuja

Tee varaus tai pyydä lisätietoa puhujista - saat ehdotukset jo samana työpäivänä!

Tapahtuman tiedot
1
Yhteystiedot
2
$zopim(function() { });