Tommi Hoikkala

Tommi Hoikkala

Nuorisotutkimuksen professori

Tommi Hoikkala on Nuorisotutkimusverkoston tutkimusprofessori, sosiologian ja taidekasvatuksen dosentti sekä Uppsalan yliopiston kunniatohtori.

Mitä kaikkea ysiluokalla vuodessa tapahtuu? Tutkijapari Angst B ja Lintsari soluttautui osaksi eteläsuomalaista 9C-luokkaa lukuvuoden ajaksi: istui pulpetissa, kärvisteli kokeissa, osallistui liikuntapäiviin ja retkille sekä vietti mopojuhlaa, vappunaamiaisia ja ysijuhlaa.

Apina pulpetissa kertoo, mitä tutkijat näkivät, kuulivat ja kokivat. He pääsivät katsomaan läheltä oppilasarjen pieniä ja isoja asioita. Mitä luokkahenki tarkoittaa, ja mistä se syntyy? Mitä työrauha on, ja miten se muotoutuu? Miten elämä koulussa ja sen ulkopuolella lomittuvat toisiinsa?.

Hoikkala valittiin Nuorisotutkimusverkoston tutkimusjohtajaksi vuonna 1999. Hoikkala on toiminut useiden Suomen Akatemian tutkimusohjelmien tutkimushankkeiden vastuullisena johtajana, joista tuoreimpana vuoden 2012 loppuun jatkuva "Nuorten miesten elämäntyyli ja terveys. Ylisukupolvinen elämänkulkunäkökulma" -hanke.

Dosentti Tommi Hoikkalan tieteellisten julkaisujen luettelossa on noin 120 kotimaista ja kansainvälistä nimikettä. Hän on toimittanut noin 15 alansa kokoomateosta ja kirjoittanut kolme monografiaa, joista viimeisimmän yhdessä Semi Purhosen ja J. P. Roosin kanssa Kenen sukupolveen kuulut? (2008). Hoikkala toimi Pohjoismaisen sosiologiyhdistyksen johtokunnan jäsenenä vuosina 1998–2002 sekä European Sociological Associationin hallituksen jäsenenä vuosina 2005–2007. Hän on vuonna 1987 perustetun Nuorisotutkimusseura ry:n yksi perustajajäsen. Hoikkala on myös European Journal of Cultural Studies ja Young Nordic Journal of Youth Research -journaalien toimituskunnan jäsen. Hän toimi vuosina 2001–2004 Yhdistyneiden kansakuntien World Youth Report -prosessin tutkija-asiantuntijana sekä Euroopan unionin ja Euroopan neuvoston nuorisotutkimuksen asiantuntijana

Tommi Hoikkala

Tommi Hoikkala

Hae

Hae tapahtumaasi sopivia puhujia & juontajia. Käytä tarkennettua hakua, mikäli haluat tarkentaa hakukriteerejä.

Pyydä tarjous

Tee varaus tai pyydä lisätietoa puhujista - saat ehdotukset jo samana työpäivänä! Varaa puhuja sekä online- että livetilaisuuksiin. Lomakkeen lähetys ei sido mihinkään.

Tapahtuman tiedot
1
Yhteystiedot
2

Pyydä tarjous

Tee varaus tai pyydä lisätietoa puhujista - saat ehdotukset jo samana työpäivänä! Varaa puhuja sekä online- että livetilaisuuksiin. Lomakkeen lähetys ei sido mihinkään.

Tapahtuman tiedot
1
Yhteystiedot
2