Miia Huitti

Onnistu kestävästi - vahvista hyvinvointia ja onnellisuutta! Tehokkaat työkalut stressin lievittämiseen ja palautumisen vahvistamiseen jo työpäivän aikana.

Valokuvaaja: Elina Bergroth

Onnellisuustutkimusinstituutin perustaja

Miia Huitti

Palautuminen, onnellisuus, inspiraatio

Miia Huitti on stressivalmentaja, jonka missiona on osallistua talkoisiin masennus- ja työuupumustilastojen suunnan kääntämiselle! Miian keskittyy erityisesti siihen, mitä voimme yksilöinä tehdä oman sekä työyhteisömme hyvinvoinnin eteen. Miian lääkkeitä ovat tehokkaat käytännön työkalut stressin lievittämiseen ja palautumisen vahvistamiseen jo työpäivän aikana, ei vasta viikonloppuna tai seuraavalla lomalla.

Miian puheenvuoron jälkeen olet inspiroitunut ja tiedät, mitä voit tehdä itse oman työkykysi vahvistamiseksi ja mitä voitte työyhteisönä tehdä yhdessä voidaksenne paremmin. Kun sinä olet onnellisempi, kollegasi puolison äiti on onnellisempi! Stressistä voi puhua innostavasti ja jopa huumorilla höystettynä ja sitä tämä puheenvuoro pitää sisällään!

Miia on entinen pankinjohtaja ja henkilökonsultti ja hänen työnantajiaan ovat olleet mm. Sampo Pankki ja Mercuri Urval. Miia Huitti on perustanut Onnellisuustutkimusinsituutin.

Omakohtainen kokemus burnoutista pakotti Miian pysähtymään ja etsimään ratkaisuja kestävään onnistumiseen. Miian oma kokemus on tuonut vahvan taustan valmentajana toimimiseen.

Miian valmennukset ovat osallistavia ja innostavia ja jopa hauskoja! Ne sisältävät uusinta tutkimustietoa stressistä ja onnellisuudesta sekä tehokkaita arkeen sovellettavia työkaluja ja rutiineja haitallisen stressin lievittämiseen ja onnellisuuden vahvistamiseen. Miian valmennukset tarjoavat työkaluja niin yksilölle kuin koko työyhteisölle kestävämmän työarjen rakentamiseen. Palautumisen ei tarvitse tapahtua vasta viikonloppuna tai seuraavalla lomalla.

Miia on koulutukseltaan KTM, HuK, sertifioitu stressivalmentaja, sekä Happiness Practice Facilitator™. Hän on opiskellut stressilääketiedettä Turun yliopistossa ja kirjoittanut kirjan Stressikupla (Viisas Elämä Oy, 2016) sekä ollut yhtenä kirjoittajana kirjoissa Tunnelukutaito (Minea 2023) ja Paremman työelämän opas (Minea 2022).

Aiheet esimerkiksi

  • Onnistu kestävästi ja kukoista!
  • Kesytä haitallinen stressi!
  • Johda itsesi onnistumiseen
Speakersforumin laatuvarmistetut valmentajat: Plan >> Do >> Check >> Act

Speakersforumin laatuvarmistetut valmentajat

Puhuja kuuluu Speakersforumin laatuvarmistettujen valmentajien joukkoon. Hänen sekä monen muun luennoitsijan teemoista löytyy lukuisia valmiita valmennuskokonaisuuksia, joista autamme konseptoimaan teille parhaiten sopivan valmennuskokonaisuuden.

Speakersforumin valmennukset perustuvat viimeisimpiin tutkimuksiin vaikuttavuudesta ja ne nojaavat aina organisaationne tavoitteisiin, strategiaan ja arvoihin. Tuloksellisuus varmistetaan kytkemällä valmennuksen suunnittelu, toteutus ja toiminnan arviointi mm. jatkuvan parantamisen PDCA-kehään - Plan (suunnittele), Do (toteuta), Check (tarkista), Act (Toimi). Asiakkaalle nimetty vastuuvalmentaja rakentaa muutosbuusterin kanssa juuri teille sopivan kokonaisuuden ja varmistaa ohjelman pedagogisen toimivuuden ja parhaiten soveltuvat sekä oivalluttavat fasilitointikeinot. Valmennukset ovat toteuttavissa sekä lähi- että etätoteutuksina.

Speakersforumin valmennuksiin kuuluu aina asiakkaalle nimetty vastuuvalmentaja, joka rakentaa yhdessä teidän ja puhujavalmentajan kanssa teille räätälöidyn kokonaisuuden ja varmistaa ohjelman pedagogisen toimivuuden ja parhaiten soveltuvat sekä oivalluttavat fasilitointikeinot. Vastuuvalmentajina toimivat yli 30v valmennusalalla työskennelleet Maarika Maury ja Jaana Tuomila.

Pressikuvat

Miia Huitti

Miia Huitti

Valmentaja

Valokuvaaja: Elina Bergroth

Hae

Hae tapahtumaasi sopivia puhujia & juontajia. Käytä tarkennettua hakua, mikäli haluat tarkentaa hakukriteerejä.

Pyydä tarjous

Tee varaus tai pyydä lisätietoa puhujista - saat ehdotukset jo samana työpäivänä! Varaa puhuja sekä online- että livetilaisuuksiin. Lomakkeen lähetys ei sido mihinkään.

Tapahtuman tiedot
1
Yhteystiedot
2

Pyydä tarjous

Tee varaus tai pyydä lisätietoa puhujista - saat ehdotukset jo samana työpäivänä! Varaa puhuja sekä online- että livetilaisuuksiin. Lomakkeen lähetys ei sido mihinkään.

Tapahtuman tiedot
1
Yhteystiedot
2