Saimi Hoyer ja Mari Pantsar tarjoavat vaikuttavan, toivoa rakentavan puheenvuoron
Yhdessä vangitseva tarinankertoja ja yrittäjä Saimi Hoyer sekä kestävän tulevaisuuden asiantuntija Mari Pantsar rakentavat dialogin, jossa yhdistyvät luonnon viisaus ja konkreettinen toivo siitä, että muutosta voidaan tehdä askel kerrallaan.
Millaisia teemoja ja näkökulmia olette halunneet nostaa esiin uudessa puheenvuorossanne?
Ensinnäkin on tärkeää, että kaikilla kuulijoilla on sama tilannekuva ilmastonmuutos- ja luontokato-ongelmien syvyydestä ja tätä kuvausta ei voi sivuuttaa. Mutta haluamme ennen kaikkea puhua ratkaisuista näihin ongelmiin ja siitä, mitä jokainen voi osaltaan tehdä. Jokaisen rooli on tärkeä.
Haluamme myös haastaa kuulijat miettimään omaa luontosuhdettaan ja sitä, mitä voimme oppia luonnosta. Ihminenhän ei voi elää irrallaan luonnosta, vaan on osa elämänrihmastoa.
Mitä toivo teille tänä päivänä merkitsee tai kun katsotte tulevaisuuteen, miltä toivo näyttää teille vuonna 2030?
MARI: Toivo merkitsee sitä, että voimme uskoa pystyvämme ratkaisemaan ympäristöongelmat ja usko perustuu ainoastaan tekoihin, ei sanoihin. Kun itse alkaa tekemään kestäviä valintoja arjessaan ja työssään, yht'äkkiä toivoa on kaikkialla – sitä huomaa, miten paljon hyvää tapahtuu. Vuonna 2030 toivo syntyy siitä, että olemme jo pitkällä ratkaisemassa ympäristöongelmia. Luonto tuo toivoa, se pystyy uskomattoman hienosti ratkaisemaan eteen tulevia ongelmia.
SAIMI: Rehellisyys ja pelottomuus katsoa ongelmia silmästä silmään, tunnistaa ne ja kertoa niistä, on ongelmien ratkaisun lähtökohta. Ihan yksilön elämässä, jos et tunnista henkilökohtaisia ongelmia ja pyörit vain omassa tuskassa ja ahdistuksessa, ei etenemistä niiden ratkaisuun löydy. Kun ongelmakohdat avataan ja aletaan miettimään ratkaisumalleja, syntyy toivo.
Toivoa luo myös vertaistuki, ja ajatus siitä, että hyvä palaa, kun sitä teen. Olemme tulleet avoimemmiksi ja rajoja rikkovammiksi. Tähän on syynä uusi sukupolvi, jotka ovat huolissaan meidän ja aiempien sukupolvien toiminnasta. Nuoret ovat valveilla. He ovat syntyneet ilmastonmuutoksen, konfliktien ja pelon maailmaan ja tiedostavat sen. Helposti käännämme katseemme heihin ja luovutamme omalta osaltamme, selviydymme elämästämme pois, mutta meilläkin on vielä aikaa vaikuttaa.
Vuonna 2030 olemme lähempänä luontoa, aitoja kohtaamisia, yhteisöllisyyttä, suvaitsevaisuutta ja muiden kunnioitusta. Kestävä kehitys ei enää ole jotain uutta ja erityistä, vaan se on tapa olla.
Millaisilla pienillä teoilla (työ)yhteisöt voisivat lisätä toivoa ja hyvinvointia ympärilleen?
MARI: Luomalla esimerkiksi työpaikoilla mahdollisuuksia yhteisön jäsenille tehdä fiksuja arjen valintoja. Nämä voivat liittyä ruokaan, kierrätykseen, liikkumiseen ja yhteisölliseen tekemiseen. Olisi hienoa, jos työyhteisöissä yhdessä pähkäiltäisiin, "mitä juuri me voimme osaltamme tehdä".
SAIMI: Avoimuus ja luottamus synnyttävät toivoa ja näin ollen myös hyvinvointia. Inhimillisillä ja rehellisillä kohtaamisilla on iso merkitys työyhteisön sisällä. Sillä, että näemme toisemme, tunnistamme toisen toiveet ja pelot, on merkitystä terveen työilmapiirin luonnissa. Kun avaamme itsemme, kerromme henkilökohtaisista kokemuksista, syntyy aito vertaistuen ja kannustuksen ilmapiiri.
Epävarmuudessa eläminen on raastavaa. On oltava avoin. Vaikka kyseessä olisi kuinka ikävä uutinen, on asioista kerrottava suoraan, ei piiloteltava sitä.
Rohkaise luomaan uutta, ilman epäonnistumisen pelkoa. Jos pelko ottaa vallan, mitään uutta ei synny. On turvallisempaa pysyä totutussa, mutta onko se oikeasti näin tämän päivän jatkuvasti muokkautuvassa maailmassa? Ne, jotka uskaltavat, epäonnistuvat, sitkeytyvät, taistelevat, ovat ne, jotka menevät eteenpäin. Mutta jos yhteisössä on pelon ilmapiiri, yhteisö kuihtuu ja ollaan suurempien ongelmien edessä, jossa vaarana on koko yrityksen lamaantuminen ja lopulta kaatuminen. Johtoroolissa olevien selkeys rakentaa myös toivoa. Kun ihmiset tietävät, että mitä tapahtuu seuraavaksi ja että päätepiste on saavutettavissa, se synnyttää toivoa.
Millainen paikka luonnossa on teille henkilökohtaisesti erityisen merkityksellinen ja miksi?
MARI: Kotimetsä Hollolassa hienoine sammalpetineen. Siellä tuntee olevansa kaukana kaikesta epävarmuudesta ja synkkyydestäkin, jota aikakauteemme sisältyy.
SAIMI: Asuinkyläni Vaaran metsät. Täällä on syntynyt luontosuhteeni lapsena ja se on suurin perintö, jonka tulen koskaan saamaan. Minulle luonto on koti. Olinpa sitten Italian vuoristossa tai Kainuun korvessa, olen kotona ja turvassa.
Kick-offeissa etsitään usein suuntaa ja merkitystä tulevalle tekemiselle. Miksi juuri luonnosta kumpuava toivo ja yhteys kestävään kehitykseen ovat mielestänne tärkeitä, kun rakennetaan tulevaisuuden suuntaa?
MARI: Luonnossa ihminen tuntee usein olevansa pieni. On oikeastaan innostavaa huomata olevamme osa jotain suurempaa elävää ja uusiutuvaa kokonaisuutta. Tällainen yhteys luontoon antaa tekemiselle merkityksen ja suunnan. Tällöin kestävä kehitys ei tunnu velvollisuudelta, vaan luonnolliselta tavalta huolehtia sekä itsestämme että maailmasta, jossa elämme.
SAIMI: Kaikkea me ihmiset emme pysty hallitsemaan. Luonto viestittää ja varoittaa meitä. Se laittaa meidät ymmärtämään, että olemme kuin yksi itiö itiöpilvessä, jota jatkuvasti hengitämme, pölyhiukkanen sohvan alla. Meidän suhteellisuudentajumme kasvaa.
Emme ole kaikkivoipia. Meidän on nöyränä kuunneltava, luettava merkkejä luonnosta ja oltava kiitollisia, että se viestittää. Toivoa on siihen asti, kun se viestii.
Luonnon terveysvaikutukset niin mielelle, kuin ruumiille ovat mittaamattomat ja tälle ihminen heräilee nyt. Ennen muinoin tämä oli luonnollista, nyt se on sanoitettava ja avattava. Hyvä, että niin tehdään. Heräämme ja tahdomme suojella meille avun antanutta. Meillä on päämäärä ja se luo toivoa.
Nyt kun sienirihmastoista valmistetaan ruoan lisäksi kankaita, nahkaa, lääkkeitä, niin konkreettisia, kuin elämyksellisiä hyvinvointituotteita ja musiikkia sekä rihmastoa kuunnellaan, siltä opitaan. Uusi tieto luo aina toivoa.
