Tuuri syntyy tekemällä – ei makaamalla
Palkittu valmentaja
Henrik Dettmann
Johtamisen ja tiimityön merkitys matkalla menestykseen.
Mikä merkitys tiimihengellä on tuloksenteossa?
Miten oivalluttaminen auttaa ihmistä kehittymään suhteessa omaan maksimiinsa ja viiteryhmäänsä?
Minkälaisiin oppimis- ja ihmiskäsityksiin menestystä tavoitellessa kannattaa tukeutua?
Miten urheilu – sen monissa muodoissa – vaikuttaa yhteiskuntaan ja toisinpäin?
Näihin ja moniin muihin kysymyksiin vastaa Henrik Dettmann, eräs suomalaisen urheiluhistorian meritoituneimmista valmentajista; vuoden 2002 MM-pronssimitalisti, FIBA EuroCup Challengen mestari 2004, vuoden koripallovalmentaja Saksassa ja Suomessa sekä koko Suomen hurmanneen Susijengin entinen päävalmentaja ja pääarkkitehti, jonka uran käänteet Saska Saarikoski ikuisti kirjaansa "Dettmann ja johtamisen taito" (WSOY, 2015).
Suomen omaleimaisimpiin ja mukaansatempaavimpiin puhujiin lukeutuva Dettmann käsittelee puheenvuoroissaan suomalaista ja eurooppalaista urheiluhistoriaa, yhteiskunnallisia muutoksia, onnistuneen johtajuuden rakennetekijöitä ja pitkän ja lyhyen tähtäimen tavoitteentekoa – unohtamatta viittauksia kulttuuriin, politiikkaan ja psykologiaan.

Speakersforumin laatuvarmistetut valmentajat
Puhuja kuuluu Speakersforumin laatuvarmistettujen valmentajien joukkoon. Hänen sekä monen muun luennoitsijan teemoista löytyy lukuisia valmiita valmennuskokonaisuuksia, joista autamme konseptoimaan teille parhaiten sopivan valmennuskokonaisuuden.
Speakersforumin valmennukset perustuvat viimeisimpiin tutkimuksiin vaikuttavuudesta ja ne nojaavat aina organisaationne tavoitteisiin, strategiaan ja arvoihin. Tuloksellisuus varmistetaan kytkemällä valmennuksen suunnittelu, toteutus ja toiminnan arviointi mm. jatkuvan parantamisen PDCA-kehään - Plan (suunnittele), Do (toteuta), Check (tarkista), Act (Toimi). Asiakkaalle nimetty vastuuvalmentaja rakentaa muutosbuusterin kanssa juuri teille sopivan kokonaisuuden ja varmistaa ohjelman pedagogisen toimivuuden ja parhaiten soveltuvat sekä oivalluttavat fasilitointikeinot. Valmennukset ovat toteuttavissa sekä lähi- että etätoteutuksina.
Speakersforumin valmennuksiin kuuluu aina asiakkaalle nimetty vastuuvalmentaja, joka rakentaa yhdessä teidän ja puhujavalmentajan kanssa teille räätälöidyn kokonaisuuden ja varmistaa ohjelman pedagogisen toimivuuden ja parhaiten soveltuvat sekä oivalluttavat fasilitointikeinot. Vastuuvalmentajina toimivat yli 30v valmennusalalla työskennelleet Maarika Maury ja Jaana Tuomila.