Sanna Suvanto-Harsaae
Kansainvälinen tehonainen, hallitusammattilainen
Ekonomi Sanna Suvanto-Harsaaea ei turhaan kutsuta hallitusammattilaiseksi. Hän on ollut mukana yli 20 hallituksessa, joko puheenjohtaja tai jäsenenä Pohjois-Euroopassa.
Suomessa Sanna Suvanto-Harsaae on esimerkiksi Postin, Orthexin ja Finnairin (tuleva) hallituksen puhenjohtaja ja toiminut mm. Anoran, Harvian ja Pauligin hallituksissa. Lisäksi hän on työskennellyt monissa merkittävissä rooleissa muun muassa Ruotsissa (esim. Clas Ohlson, SAS, Duni), Saksassa, Sveitsissä ja Tanskassa (mm. TCM, Babysam), jossa hän tällä hetkellä asuu. Sanna on urallaan ollut mukana listaamassa kuutta yritystä pörssiin. Hän on myös Copenhagen Business Schoolin Corporate Governance tiedekunnan jäsen ja luennoitsija.
Puhujana Sannasta huokuu laajan ja kansainvälisen työkokemuksen tuoma rohkeus, uskallus kyseenalaistaa asioita ja esittää kovia kysymyksiä. Hän kannattaa avointa puhetta ja keskustelua, joiden avulla hankalimmatkin asiat saadaan ratkaistua. Energinen tekeminen ja ja tarmo tarttuu myös kanssaihmisiin esityksissä.
Sanna Suvanto-Harsaae on valittu jo viisi kertaa Suomen vaikutusvaltaisimmaksi päättäjänaiseksi.
Aiheet esimerkiksi
- Miksi ja miten yritykset menestyvät
- Tehokas ja kansainvälinen hallitustyöskentely
- Fokusoitunut johtaminen
- Miksi ja miten toimitusjohtajat/johtoryhmät onnistuvat