Robert Lindström
Suomen tunnetuimmat kasvot urheilijoista yritysjohtajiin ikuistanut ammattivalokuvaaja Robert Lindström kasvoi ammattiinsa vaivihkaa. Golfpron urasta haaveillut voitokas junnupelaaja kokeili lajissa siipiään myös ulkomailla. Samoihin aikoihin ranskalaisen koulun kasvatti innostui räpistä. Rap-artistiakaan hänestä ei tullut, vaikka voittikin genren SM-kisat kovan uhon saattelemana vuonna 2002.
Lehtikuvasta Robert siirtyi opiskelemaan taiteen maisteriksi Lontooseen, kovatasoiseen University Of Westminsteriin. Kansainvälinen ilmapiiri ja laadukkaat luennoitsijat loivat perustan Robertin omintakeiselle tyylille, jonka keskiössä on ihminen. Viimeisen kymmenen vuoden aikana hänen portfolionsa on täyttynyt sekä julkkiksista että tavallisten ihmisten arkielämää kuvaavista otoksista New Yorkista Kapkaupunkiin.
Energinen ja mukaansatempaava Robert laittaa yhä itsensä likoon lavalla. Hän kertoo valokuvaamisen ohella luovuudesta ja unelmien toteuttamsiesta sekä yrittäjyyden haasteista. Tarinoihin lukeutuu myös pilkahduksia hänen lyhyestä mutta intensiivisestä stand up-urasta.
Fasilitaattorit
Tiiminvetäjän tehovalmentajat
Palvelumuotoilu
Artikkelit
Näin valitset sopivan puhujan! Vinkit onnistuneeseen puhujavaraukseen
Ulkopuolinen puhuja on yksi tapahtumien ja yritysten sisäisten koulutusten merkittävimpiä valintoja. Useimmat asiakkaistamme tekevätkin ensimmäisen puhujatilauksensa kauttamme ja autamme mielellämme prosessissa sinun tai yrityksesi toiveiden mukaisesti. O
M 13 Syyskuu
Järjestä yrityksesi pikkujoulut vaivattomasti – esiintyjät & viihteelliset keynote-puheenvuorot
Etsitkö ikimuistoista twistiä yrityksesi pikkujouluihin? Speakersforum tarjoaa Suomen eturivin esiintyjiä pikkujoulujuhlienne ohjelmaan – räätälöidään yhdessä teidän näköinen tapahtuma. Ennakoi ja aloita suunnittelu hyvissä ajoin, sillä puhujien ja esiint
M 13 Syyskuu