Pirkko Mannola
Positiivista asennetta kannustaen.
Pirkko Mannola (s. 1938) on näyttelijä.
Hän on Miss Suomi vuodelta 1958.
1960-luvulla Pirkko Mannolla levytti lukuisia levyjä ja esiintyi lukuisissa elokuvissa. Mannola on esiintynyt uransa kuluessa laulajana myös Saksassa. Säännöllistä keikkailua jatkui koko 90-luvun.
Vuodesta 1965 alkaen Mannola esiintyi myös teatterissa ja musikaaleissa. Uusi vuosituhat alkoi Mannolalta Åbo Svenska Teaterin Hello Dolly-musikaalin pääosassa.
Pirkko Mannola sijoittui vuonna 2009 toiseksi Tanssii tähtien kanssa -kilpailussa.
Vuonna 2013 Pirkko Mannola on mukana Unicefin kansainvälisessä toiminnassa.
Pressikuvat
Tunnetut mediakasvot
Mediasta tutut puhujat
Henkilökohtainen kehitys
Artikkelit
Mitä jos? -podcastin vieraana Petteri Kilpinen
Petteri Kilpinen on toiminut pitkään toimitusjohtajana, johtajien neuvonantajana ja useiden yritysten hallituksissa. Hänen missionsa on parantaa yksilöllisellä tavalla johtajien ja asiantuntijoiden henkistä ja fyysistä suorituskykyä sekä kokonaisvaltaista
u 22 Toukokuu
Mitä jos? -podcastin vieraana Rosa Nenonen
Rosa Nenonen on tietokirjailija, puhuja ja positiiviseen psykologiaan pohjautuvan hyvän elämän akatemia Pilots Helsingin perustaja. Puhuessaan Rosa yhdistää ainutlaatuisella tavalla modernin tutkitun tiedon omiin oivalluksiinsa hyvästä elämästä. Rosa halu
u 15 Toukokuu