Petri Keskitalo
Petri Keskitalo teki pitkän uran suomalaisessa yleisurheilussa 80- ja 90-luvuilla. Hänen lajinsa oli monipuolisuutta vaativa 10-ottelu. Parhaimpana saavutuksena ovat MM-kilpailuiden viides ja olympialaisten yhdestoista sija. Petri on myös Suomen ensimmäinen nuorten maailmanmestari.
Urheilu-uransa aikana Petri työskenteli Rautaruukin viestinnässä opetellen puhe- ja sisäisen viestinnän saloja. Aktiivisen urheilu-uran jälkeen hän siirtyi Rautaruukki-konsernin sisällä Oulusta Hämeenlinnaan, viestintäpäälliköksi. Ennen mainostoimistouralle siirtymistään Petri kehitti Rautaruukki Rakennustuoteryhmään kuuluneen Rannilan brändiviestintää niin Suomessa kuin Keski- ja Itä-Euroopassa.
Hänen aiheitaan ovat esimerkiksi:
- Motivaatio
- Tavoitteet
Tarinan kertojat
Koulun & koulutuksen asiantuntijat
Ajatuksia herättävät opettavaiset puhujat
Artikkelit
Näin valitset sopivan puhujan! Vinkit onnistuneeseen puhujavaraukseen
Ulkopuolinen puhuja on yksi tapahtumien ja yritysten sisäisten koulutusten merkittävimpiä valintoja. Useimmat asiakkaistamme tekevätkin ensimmäisen puhujatilauksensa kauttamme ja autamme mielellämme prosessissa sinun tai yrityksesi toiveiden mukaisesti. O
M 13 Syyskuu
Järjestä yrityksesi pikkujoulut vaivattomasti – esiintyjät & viihteelliset keynote-puheenvuorot
Etsitkö ikimuistoista twistiä yrityksesi pikkujouluihin? Speakersforum tarjoaa Suomen eturivin esiintyjiä pikkujoulujuhlienne ohjelmaan – räätälöidään yhdessä teidän näköinen tapahtuma. Ennakoi ja aloita suunnittelu hyvissä ajoin, sillä puhujien ja esiint
M 13 Syyskuu