Tieto on uusi öljy.
Tutkimusjohtaja
Mikko Hyppönen
Tekoälyn ja tietoturvan arvostettu huippuasiantuntija
Mikko Hyppönen on Suomen tunnetuimpia ja kysytyimpiä tietotekniikan asiantuntijoita. Hänen erikoisalueensa on tietoturva. Hän on tutkinut tuhansia virustapauksia viimeisen 20 vuoden aikana ja hänen tiiminsä on pysäyttänyt kaikki historian tärkeimmät haittaohjelmaepidemiat. Hän työskentelee tutkimusjohtajana WithSecure Oyj:ssä.
Mikkoa haastatellaan viikottain kansainväliseen mediaan. Hänet tunnetaan myös kantaaottavana bloggarina ja kolumnistina - hän on kirjoittanut tutkimuksistaan useisiin kansainvälisiin julkaisuihin kuten Scientific American, Wired, The New York Times ja CNN.com.
Mikko on yksi suomen kokeneimmista kansainvälisistä puhujista. Ansiolistalta löytyy turvateknologiakonferenssien lisäksi mm. SXSW, DLD, Google Zeitgeist, EU-parlamentti, MWC ja CeBIT. Mikko on pitänyt puheen arvostetussa kansainvälisessä TED-konferenssissa.
Mikon suomenkielinen esikoiskirja Internet on juuri julkaistu maailmanlaajuisesti nimellä If It’s Smart, It’s Vulnerable ja muun muassa Financial Times on tehnyt siitä mittavan positiivisen arvostelun.
Koneoppiminen ja tekoäly muuttavat maailmaa. Ne voivat olla valtavia katalysaattoreita hyvälle, mutta myös pahalle. Tietoturvayritykset ovat käyttäneet koneoppimista tietoturvajärjestelmissä vuosia, mutta todellinen kysymys kuuluu: milloin hyökkääjät alkavat käyttää tätä tekniikkaa haittaohjelmien kirjoittamiseen tai tietomurtojen tekemiseen? Onko tulossa uusi kilpavarustelu, jossa hyvä tekoäly jahtaa huonoa tekoälyä?
Mikon aiheita ovat esimerkiksi:
• Verkon yksityisyys
• Vakoilu ja urkinta/tietoturva
• Kansainvälisen asiantuntijan työkalupakki
• Tekoäly ja verkkoturvallisuus