Karoliina Jarenko
Valokuvaaja: Heidi Strengell

Uuden työn puuhanainen

Karoliina Jarenko

Johtaminen, rohkea elämä, tulevaisuus

Karoliina Jarenko on muuttuvan johtamisen ja modernien oppivien organisaatioiden asiantuntija. Hänet tunnetaan "Uuden työn puuhanaisena", joka vaikuttaa monessa yrityksessä ja monella areenalla suomalaisen työelämän kehittämiseen.

Karoliina Jarenkon elämänmakuinen ja energinen esiintymistyylinsä houkuttelee osallistujat mukaan rakentamaan osallistavampaa, itseohjautuvampaa ja innostavampaa tulevaisuutta. Karoliina yhdistää puheenvuoroihinsa toisinaan myös klovneriaa, jonka keinoin hän pystyy huumoriln ja performanssin kautta käsittelemään hankaliakin asioita.

Karoliinan ja Frank Martelan kirja "Draivi - voiko sisäistä motivatiota johtaa?" sai vuonna 2016 Ekonomien kirjallisuuspalkintoraadin irrottamaan palkinnosta erillisen tunnustuspalkinnon Draiville annettavaksi. Vuonna 2017 ilmestynyt toimitettu "Itseohjautuvuus - miten organisoitua tulevaisuudessa?", joka nosti itseohjautuvuuden teeman suomalaisen työelämän kuumaksi puheenaiheeksi. Helmikuussa 2021 Karoliinalta ilmestyi "Kohti -ketterän urakehityksen työkirja", joka palvelee itsensä johtajia muuttuvassa maailmassa. Paraikaa Karoliina kirjoittaa äitinsä, oppivien organisaatioiden Grand Ladynä Suomessa tunnetun Leenamaija Otalan kanssa kirjaa moderneista oppivista organisaatioista. Lisäksi hän harrastaa väitöskirjatutkimusta itseorganisoitumisen hallintamalleista.

Puhumisen lisäksi Karoliina Jarenko toimii kehitysjohtajana uuden sukupolven osallistumisalustaa rakentavassa Vibemetricsissä. Alusta yhdistää henkilöstökyselyt, online keskustelun ja kehitystoimenpiteet ja tukee organisaatioiden kehittymistä yhteisöllisemmiksi, innostavammiksi ja uudistuvammiksi.

Suosittuja puheita/ valmennuksia ovat:

Katse kohti oppimisen infrastruktuureja!
Unohda keskusjohdettu osaamisen kehittäminen! Uudistumiskykyisissä organisaatioissa opitaa itseohjautuvasti ja HR:llä, johdolla ja esihenkilöillä on ihan uudet tehtävät.

Tee tulevaisuutesi oppimalla!
Vastuu omasta oppimisesta on vaivihkaa siirtynyt työntekijöille itselleen. Se tuo uusia mahdollisuuksia oman näköisen työuran muotoilemiseen - mutta miten omaa oppimista ja tulevaisuutta oikein johdetaan?

Sisäisen motivaation voima.
Miksi jokaisen johtajan täytyy ymmärtää sisäisen motivaation toimintaa ja miten sitä oikeassa työssä voi johtaa?

Älä esitä!
Käytämme uskomattoman paljon energiaa esittääksemme pätevää ammattilaista ja asiantuntijaa - monesti sulkien samalla itsemme kuoreen, irrottautuen todellisesta yhteydestä paitsi muihin ihmisiin, myös luovuuteemme, persoonaamme ja sisäiseen voimaamme. Ja kuitenkin kun siirrymme työskentelemään tekoälyn kanssa, nimenomaan yhteys ja luovuus ovat se lisäarvo, mitä me tuotamme työelämässä. Tässä puheenvuorossa Karoliina yhdistää klovneriaa, asiantuntijapuheeseen ja kannustaa ihmisiä elämään rohkeammin ja tekemään työtään suuremmalla sydämellä.

Pressikuvat

Karoliina Jarenko

Karoliina Jarenko

Kehitysjohtaja

Valokuvaaja: Heidi Strengell

Hae

Hae tapahtumaasi sopivia puhujia & juontajia. Käytä tarkennettua hakua, mikäli haluat tarkentaa hakukriteerejä.

Pyydä tarjous

Tee varaus tai pyydä lisätietoa puhujista - saat ehdotukset jo samana työpäivänä! Varaa puhuja sekä online- että livetilaisuuksiin. Lomakkeen lähetys ei sido mihinkään.

Tapahtuman tiedot
1
Yhteystiedot
2

Pyydä tarjous

Tee varaus tai pyydä lisätietoa puhujista - saat ehdotukset jo samana työpäivänä! Varaa puhuja sekä online- että livetilaisuuksiin. Lomakkeen lähetys ei sido mihinkään.

Tapahtuman tiedot
1
Yhteystiedot
2