Jaana Venkula
Valtiotieteen lisensiaatti Jaana Venkula on vapaa tutkija, kouluttaja ja konsultti. Aiemmin hän on tehnyt pitkän uran tieteentutkijana Helsingin yliopistossa, vuoteen 2003 asti.
Jaana tunnetaan kriittisenä ja innostavana luennoitsijana, joka aiemmin vielä yliopistolla työskennellessään veti salit täyteen innokkaita opiskelijoita. Hän on käsitellyt luennoillaan lukuisia asioita aina työhyvinvoinnista taiteeseen, sivistyksestä tieteen merkitykseen ja oman ajattelun kehittämiseen.
Kolumnistina, tietokirjailijana ja yhteiskuntakriitikkonakin tunnetulle Jaanalle on myönnetty muun muassa Valtion tiedonjulkistamispalkinto sekä Vuoden puhujan ja Vuoden kellokkaan tittelit. Puhujana hän ihastuttaa ja vihastuttaa, mutta hänen tieteelliset ansionsa ovat kiistämättömät.
Hänen aiheitaan ovat esimerkiksi:
- Luottaminen yksilön ja yhteisön voimavaraksi käytännön teoilla
- Eettiseen taitavuuteen harjaantuminen: miksi arvokeskustelu ei auta?
- Epävarmuuden kohtaamisen ja hyödyntämisen taidot: kuinka luoda yllättäviä tilanteita kohtaamaan kykenevä yhteisö ja yksilö?
Arvostetut asiantuntijat
Henkilökohtaisenkehityksen valmennus
Asiantuntijatilaisuuksien fasilitaattorit
Artikkelit
Mitä jos? -podcastin vieraana Petteri Kilpinen
Petteri Kilpinen on toiminut pitkään toimitusjohtajana, johtajien neuvonantajana ja useiden yritysten hallituksissa. Hänen missionsa on parantaa yksilöllisellä tavalla johtajien ja asiantuntijoiden henkistä ja fyysistä suorituskykyä sekä kokonaisvaltaista
u 22 Toukokuu
Mitä jos? -podcastin vieraana Rosa Nenonen
Rosa Nenonen on tietokirjailija, puhuja ja positiiviseen psykologiaan pohjautuvan hyvän elämän akatemia Pilots Helsingin perustaja. Puhuessaan Rosa yhdistää ainutlaatuisella tavalla modernin tutkitun tiedon omiin oivalluksiinsa hyvästä elämästä. Rosa halu
u 15 Toukokuu
Tulevaisuuden menestyjät valjastavat intohimon ja rohkeuden pääomaksi
Intohimo on voimakas tunne tai halu, joka ajaa meitä tekemään jotain, josta nautimme tai joka on meille tärkeää. Se on syvä innostus, joka saa meidät antamaan parhaamme ja ponnistelemaan tavoitteemme saavuttamiseksi. Intohimo voi kohdistua mihin tahansa e
| 9 Toukokuu