Heikki Peltola
Nostemestari, KTM Heikki Peltola haastaa nostamaan toiminnan uudelle tasolle, rohkaisee harppaukseen hyvästä hohdokkaaksi.
Heikin ura alkoi Keskon palveluksessa rautaryhmän konsulttina. Vuonna 1982 Heikki kutsuttiin Keskon elintarvikeryhmän neuvontapäälliköksi, jossa viihtyi viitisen vuotta. Sen jälkeen hän aloitti Kehittyvä Kauppa -nimisen kaupan ammattilehden päätoimittajana. Elokuussa 1993 hänet kutsuttiin K-kauppiasliiton pääsihteeriksi, joka jäikin viimeiseksi palkkatyöksi. Keskolla Heikki toteutti mm. arvojen jalkauttamisprosesseja. Nyt Heikin käyntikortissa lukee tittelinä "nostemestari, kauppatieteiden maisteri, henkisen johtajuuden ja yhteisökukoistuksen puolestapuhuja, toimitusjohtaja".
Heikki puhuu siitä millaiset asiat nostavat ihmiset ammatillisesti ylös. Syvästi puhuttelevat tarinat osoittavat, että syttymisessä on usein kyse oman ihmisyytensä kohtaamisesta. Luennon aikana haetaan uutta potkua asiakkaiden hurmaamiseen, yhdessä tekemiseen ja omaan työhön.
Hänen aiheitaan ovat esimerkiksi:
- Omasta työstä innostuminen
- Yhdessä tekeminen
- Työssä jaksaminen
- Palvelu ja sen johtaminen
Pressikuvat
Asiakaspalvelu
Opettavaiset fasilitaattorit
HR-valmentajat
Artikkelit
Mitä jos? -podcastin vieraana Petteri Kilpinen
Petteri Kilpinen on toiminut pitkään toimitusjohtajana, johtajien neuvonantajana ja useiden yritysten hallituksissa. Hänen missionsa on parantaa yksilöllisellä tavalla johtajien ja asiantuntijoiden henkistä ja fyysistä suorituskykyä sekä kokonaisvaltaista
u 22 Toukokuu
Mitä jos? -podcastin vieraana Rosa Nenonen
Rosa Nenonen on tietokirjailija, puhuja ja positiiviseen psykologiaan pohjautuvan hyvän elämän akatemia Pilots Helsingin perustaja. Puhuessaan Rosa yhdistää ainutlaatuisella tavalla modernin tutkitun tiedon omiin oivalluksiinsa hyvästä elämästä. Rosa halu
u 15 Toukokuu