Eija Kiviranta

Eija Kiviranta

Eija Kivirannalla on yli 20 vuoden kokemus liiketoiminnan operatiivisesta johtamisesta. Globaali näkökulma on aidosti mukana hänen työskentelyssään – kiitos kansainvälisestä osaamisesta kuuluu yhteensä kymmenelle Englannissa, Malesiassa , Ranskassa ja Ruotsissa vietetylle työvuodelle ja asiakashankkeille, joita Eija on vetänyt yli 20 maassa kaikilla mantereilla. Tiimien, asiakkaiden ja kumppaneiden johtamiskokemusten pohjalta ei ole lainkaan liioiteltua todeta, että Eijalla on luontainen kyky inspiroida, osallistaa ja sitouttaa hankkeiden jäsenet saavuttamaan yhteiset tavoitteet.

Eijan vahvuuksiin on koko hänen uransa ajan lukeutunut liiketoiminnan kannattava kasvattaminen. Kannattava kasvu ja luottamukselliset asiakassuhteet erilaisissa kulttuureissa ja toimintaympäristöissä ovat perustuneet ilon, vahvuuksien ja yhteistyön kautta rakennetuille toimintamalleille. Motivoituneiden tiimien ja kumppanuuksien rakentaminen ovat olleet aina Eijan prioriteetteina.

Eija on ollut luomassa innovaatioita ja uudistanut toimintaa lukuisilla eri liiketoiminnan osa-alueilla. Hän on uudistanut palveluita, palvelumalleja, johtamista, kumppanuuksia, sekä luonut uudenlaista työkulttuuria ja sitä tukevia työtiloja.

Hänen aiheitaan ovat esimerkiksi:

  • Intuition kehittäminen, intuitio johtamisen tukena
  • Näkymätön johtaja näkyväksi - itsensä johtaminen
  • Kestävä menestys

Eija Kiviranta

Eija Kiviranta

Hae

Hae tapahtumaasi sopivia puhujia & juontajia. Käytä tarkennettua hakua, mikäli haluat tarkentaa hakukriteerejä.

Pyydä tarjous

Tee varaus tai pyydä lisätietoa puhujista - saat ehdotukset jo samana työpäivänä! Varaa puhuja sekä online- että livetilaisuuksiin. Lomakkeen lähetys ei sido mihinkään.

Tapahtuman tiedot
1
Yhteystiedot
2

Pyydä tarjous

Tee varaus tai pyydä lisätietoa puhujista - saat ehdotukset jo samana työpäivänä! Varaa puhuja sekä online- että livetilaisuuksiin. Lomakkeen lähetys ei sido mihinkään.

Tapahtuman tiedot
1
Yhteystiedot
2