Timo Vuori

Timo Vuori

Huippututkija - Johtamisen ja tunteiden välinen vuorovaikutus

Timo Vuori on kansainvälisesti menestynyt huippututkija, joka keskittyy johtamisen ja tunteiden väliseen vuorovaikutukseen. Hänen esiintymistyylinsä yhdistää uusimman tieteellisen teorian värikkäisiin yritysesimerkkeihin, arkielämän tarinoihin ja huumoriin.

Vuoren tutkimus perustuu satoihin suomalaisissa ja kansainvälisissä yrityksissä tehtyihin haastatteluihin. Haastatteluista ammennetut näkökulmat ovat mahdollistaneet teorian kehittämisen tavalla, joka koskettaa myös käytännön tasolla. Hän saa kuulijansa näkemään tutut asiat uudella tavalla ja oivaltamaan asioita. Näin he voivat kehittää omaa ja oman organisaationsa toimintaa.

Kun puhutaan johtamisesta ja tunteista, on tärkeää, että esitetyt ajatukset eivät perustu vain mutuun ja yksittäisiin esimerkkeihin, vaan ovat aidosti totta ja yleistettäviä. Vuoren kohdalla tiedon luotettavuutta lisää merkittävästi se, että hänen teoriansa on esitelty tärkeimmissä tieteellisissä julkaisuissa. Hänen tutkimuksensa on myös voittanut useita kansainvälisiä palkintoja.

Puhuessaan tunteista ja johtamisesta, Vuori haluaa myös näyttää esimerkin avulla, kuinka tunteiden voimaa hyödynnetään. Hän rakentaa esityksistään inspiroivan kokonaisuuden, jonka aikana kuulijat kokevat tunteiden kirjon pelosta ja vihasta intoon ja nauruun. Näin Vuori ei pelkästään jaa tietoa, vaan luo viihdyttävän tapahtuman, jonka osana ihmiset nauttivat olla.

Vuoren esitysten aiheet kattavat useita teemoja tunteisiin ja johtamiseen liittyen. Sisältö tarkennetaan yleisön mukaan. Esimerkkeinä aiheista ovat tunteet ja innovaatio, tunne-energian luominen strategian toteuttamisen tueksi, uuden strategisen suunnan löytämistä tukevat tunneilmapiirin luominen, omien tunteiden hallinta ja hyödyntäminen, sekä tunteilla johtaminen, järkevästi

Timo Vuori

Timo Vuori

Hae

Hae tapahtumaasi sopivia puhujia & juontajia. Käytä tarkennettua hakua, mikäli haluat tarkentaa hakukriteerejä.

Pyydä tarjous

Tee varaus tai pyydä lisätietoa puhujista - saat ehdotukset jo samana työpäivänä! Varaa puhuja sekä online- että livetilaisuuksiin. Lomakkeen lähetys ei sido mihinkään.

Tapahtuman tiedot
1
Yhteystiedot
2

Pyydä tarjous

Tee varaus tai pyydä lisätietoa puhujista - saat ehdotukset jo samana työpäivänä! Varaa puhuja sekä online- että livetilaisuuksiin. Lomakkeen lähetys ei sido mihinkään.

Tapahtuman tiedot
1
Yhteystiedot
2