Pekka Vihma

Pekka on kannustava ja herättelevä puhuja ja sparraaja, jonka kokemukset yrittäjä-toimitusjohtajana ovat vertaansa vailla.

Palvelun johtaminen, konseptien luominen

Pekka Vihma

Palvelun taikaa, verkostoja ja innostusta

Pekka Vihma yhdistää taitavasti ihmisiä toisiinsa, jolloin syntyy parempaa bisnestä ja usein myös parempaa palvelua. Pekka luo ympärilleen hyvää fiilistä, sillä hän tietää kokemuksesta parhaan palvelun syntyvän intohimoisten ammattilaisten käsissä. Hän on käynyt menestyksekkäästi parikymmenvuotisen yrittäjyyden korkeakoulun, joka oli viedä miehestä viimeisetkin mehut. Viime hetkellä hän pysähtyi ja päätti vallata elämänsä yritykseltään takaisin. Ja teki sen. Nykyisin Pekka on liikkeenjohdon inspiroiva ja superverkostoitunut kumppani, jonka kanssa saadaan aikaan parempia johtamis- ja palvelutekoja. Pekka on kannustava ja herättelevä puhuja ja sparraaja, jonka kokemukset yrittäjä-toimitusjohtajana ovat vertaansa vailla.

"Jatkaaksesi elämää sulla on vain yksi vaihtoehto", olivat lääkärin pysäyttävät sanat Pekka Vihmalle vaimon 50-vuotisjuhlien jälkeisenä päivänä. Pekka oli johtanut yritystään Vanajanlinnaa menestyksekkäästi parinkymmenen vuoden ajan, mutta unohtanut itsensä. Mies oli hyytynyt, lopussa, ihan puhki, uupunut, stressaantunut. Terveyden mittarit huusivat tulipunaisella. Onneksi huusivat, sillä seuraavaksi mittarit eivät enää olisi inahtaneetkaan. Tarina, joka on liian tuttu monille yrittäjille ja johtajille. Lääkärin sanat pysäyttivät Pekan. Hän alkoi yrittäjän sinnikkyydellä järjestää elämäänsä uusiksi.

Pekka Vihma on työskennellyt edelliset kaksikymmentä vuotta Vanajanlinnan toimitusjohtajana ja yrittäjänä. Vanajanlinna on huippupalvelustaan tunnettu hotelli- ja kokouskeskus, jossa luodaan muistoja ja vahvoja tunnekokemuksia. Palvelun johtaminen, konseptien luominen, inspiroiva ja tuloksekas ihmisten johtaminen muodostavat Pekka Vihman ydinosaamisen. Pekan kanssa työskentely on yhtä kuin tulokset, hyvä fiilis ja verkostot, joista löytyy käsittämätön määrä osaamista ja tahtoa.

Pressikuvat

Pekka Vihma

Pekka Vihma

yrittäjä-toimitusjohtaja

Valokuvaaja: Nina Kaverinen

Hae

Hae tapahtumaasi sopivia puhujia & juontajia. Käytä tarkennettua hakua, mikäli haluat tarkentaa hakukriteerejä.

Pyydä tarjous

Tee varaus tai pyydä lisätietoa puhujista - saat ehdotukset jo samana työpäivänä! Varaa puhuja sekä online- että livetilaisuuksiin. Lomakkeen lähetys ei sido mihinkään.

Tapahtuman tiedot
1
Yhteystiedot
2

Pyydä tarjous

Tee varaus tai pyydä lisätietoa puhujista - saat ehdotukset jo samana työpäivänä! Varaa puhuja sekä online- että livetilaisuuksiin. Lomakkeen lähetys ei sido mihinkään.

Tapahtuman tiedot
1
Yhteystiedot
2