Marja-Liisa Halko

Marja-Liisa Halko

Tutkija, ekonomisti, joka ajattelee tunnejärjellä

Aalto-yliopiston neurotaloustutkija, tohtori Marja-Liisa Halko on vuosia tutkinut ihmisten päätöksentekoa ja miten tunteet päätöksiin vaikuttavat. Hän on julkaissut useita artikkeleita ja on yksi Suomen arvostetuimmista neurotaloustutkijoista.

Marja-Liisan tutkimusteemat kuuluvat käyttäytymistaloustieteeseen ja osittain myös neurotaloustieteeseen. Neurotaloustiede on uusi poikkitieteellinen tutkimusala, jossa yhdistyvät neurotieteet, taloustiede ja psykologia ja sen tutkimuskohteena on ihmisten päätöksenteko. Tutkimusmenetelmänä käytetään mm. aivokuvausta, joka kertoo, että talouspäätös ei synny viilein järkiperustein.

Päätöksentekotutkimuksessa on noussut esiin lukuisia "päätöksentekoharhoja", eli systemaattista poikkeamista ns. järkevästä päätöksenteosta. Esimerkiksi taloudellisen riskin kaihtaja saattaa muuttua riskinottajaksi, jos valinta pitääkin tehdä, ei voittojen, vaan erikokoisten tappioiden välillä. Tutkimustulokset kiinnostavat suurta yleisöä ja Marja-Liisa on pitänyt useita esityksiä teemalla – päätöksentekoa järjellä ja tunteella. Hän luennoi myös sukupuolieroista päätöksenteossa, miten erilailla naiset ja miehet suhtautuvat taloudelliseen riskinottoon tai kilpailuun.

Tällä hetkellä Marja-Liisa on mukana projektissa, joissa tutkitaan stressin vaikutusta kilpailullisuuteen. Lisäksi hän on kirjoittanut yhdessä kollegoiden kanssa kirjan – Naiset, miehet ja talous (Gaudeamus 2010).

Esimerkkejä luentoaiheista:
- Päätöksiä järjellä ja tunteella
- Tunteiden merkitys päätöksenteossa
- Aivot ja taloudellinen päätöksenteko
- Sukupuolierot päätöksenteossa

Marja-Liisa Halko

Henkilökohtainen kehitys

HR-valmentajat

Hae

Hae tapahtumaasi sopivia puhujia & juontajia. Käytä tarkennettua hakua, mikäli haluat tarkentaa hakukriteerejä.

Varaa puhuja

Tee varaus tai pyydä lisätietoa puhujista - saat ehdotukset jo samana työpäivänä!

Tapahtuman tiedot
1
Yhteystiedot
2

Varaa puhuja

Tee varaus tai pyydä lisätietoa puhujista - saat ehdotukset jo samana työpäivänä!

Tapahtuman tiedot
1
Yhteystiedot
2