VTL, FYSIOTERAPEUTTI, BIOFIILI
Kati Kiiski
Yhteyden säilyttäminen luontoon ja inhimillisyyteen
Kati Kiiski on laaja-alainen syväosaaja, joka laittaa itsensä mielellään likoon haasteita pelkäämättä. Ihmisten kanssa Kati on empaattinen ja värikäs, parhaimmillaan utelias ja leikkisä.
Kati Kiiski on omassa fysioterapiayrityksessään tutkinut ja toteuttanut stressihallintakeinoja luonnosta. Kiinnostus on herännyt myös vankemman lääketieteellisen perustan selvittämiseen luonnon vaikutuksista mm. vastustuskykyyn ja masennuksen hoitoon ja ehkäisyyn. Missiona on tuoda metsäterveyskeskukset Suomeen. Kati Kiiski toimii myös useissa hyvinvointiin liittyvissä hankkeissa asiantuntijana ja projektipäällikkönä. Tutkijana hän on aiemmin työskennellyt tietojohtamisen, sosiaalipalveluiden ja sosiaalijohtamisen parissa. Taustalta löytyy myös pitkä ura sosiaalivakuutuksessa.
Kati Kiiski kutsuu itseään wannabegeneralistiksi ja varovasti arvioiden sitä osittain jo onkin. Hänessä yhdistyy vahva sosiaali- ja terveysalan asiantuntemus niin yhteiskunnallisella kuin yksilötasollakin. Työuransa aikana hän on ollut mukana monissa organisaatiouudistuksissa ja on pystynyt samaan aikaan luotsaamaan isoa kuvaa ja toisaalta kannattelemaan yksittäisen ihmisen osaa muutoksessa. Kati Kiiski on luova ja innostava innovaattori, joka näkee asioissa helposti uuden tulokulman ja ratkaisumahdollisuuden. Kaiken takana on kuitenkin ihmisen, alkukantaisenkin, ymmärtäminen.
"Suomessa on vielä hyödyntämättä kansainvälisestikin valtava potentiaali. Metsässä, luonnossa on meille omimpia voimavaroja, jotka ovat vuosien, vuosikymmenten ja jopa vuosisatojen kuluessa päässeet lipumaan käsistämme. Tämä mahdollisuus ja yhteys on käden ojennuksen päässä, kun tartumme siihen tämän päivän osaamisella ja ymmärryksellä. Suomen on luonnollista olla maailman johtava metsäterveyden asiantuntija."
Kati puhuu siitä, miten jokainen yksilönä tai yhteisö ryhmänä pystyy hyödyntämään rakentavalla ja kestävällä tavalla luontoyhteyden ja metsän terveysvaikutukset omien voimavarojensa lisäämiseksi luonnollisella ja jopa ikiaikaisella tavalla lääketieteellisiä perusteita unohtamatta.