arkkitehti, tuliesiintyjä, puhuja
Kasmir Jolma
Rakennetun ympäristön innovaatiot
Kasmir Jolma on palkittu arkkitehti, kansainvälinen tuliesiintyjä ja monipuolinen rakentamisen ja kaupunkisuunnittelun asiantuntija. Kasmir Jolma on voittanut Asuntoreformi Helsinki 2020 -ideasarja -arkkitehtuurikilpailun 1.- palkinnon menestynyt useissa muissa arkkitehtuurikilpailuissa suomessa ja ulkomailla. Hän toimii yrittäjänä Jolma Arkkitehdit Oy:ssa sekä Evolving Symbiotic Cities ESC Oy:ssa, joiden suunnittelema Circular City Blocks/NorthBank -projekti sai Chicagon arkkitehtuuri- ja designmuseon jakaman Green GOOD DESIGN® Award -palkinnon vuonna 2020.
Kasmir Jolma on toiminut puhujana ja juontajana lukuisissa arkkitehtuuria, kaupunkisuunnittelua, yrittäjyyttä ja brändäystä koskeneissa seminaareissa ja tapahtumissa suomessa ja ulkomailla. Hän esiintyy luontevasti niin suomeksi kuin englanniksi.
Kasmir Jolma on toiminut monipuolisissa tehtävissä mm. Tampere Euroopan kulttuuripääkaupungiksi 2026 -haun arkkitehtuuri, design ja kulttuurimaisema -teemaryhmän puheenjohtajana, suomen arkkitehtiliitto SAFA:n kilpailutoimikunnan puheenjohtajana sekä opettajana Tampereen ammattikorkeakoulussa.
Lisäksi Kasmir Jolma on tuliesiintyjä ja pyroteknikko. Hänen kansainvälinen uransa alkoi vuonna 2009 Moskovan Euroviisuesiintymisestä, jonka jälkeen hän on esiintynyt kymmenissä eri maissa, kuten Singaporessa, USA:ssa, Turkmenistanissa, Brasiliassa, Kuwaitissa, Azerbaizanissa, Intiassa, Saudi-Arabiassa sekä lukuisissa muissa Lähi-idän ja Euroopan maissa.
Pressikuvat
Imago
Ympäristö
Valmentajat & Juontajat
Artikkelit
Mitä jos? -podcastin vieraana Petteri Kilpinen
Petteri Kilpinen on toiminut pitkään toimitusjohtajana, johtajien neuvonantajana ja useiden yritysten hallituksissa. Hänen missionsa on parantaa yksilöllisellä tavalla johtajien ja asiantuntijoiden henkistä ja fyysistä suorituskykyä sekä kokonaisvaltaista
u 22 Toukokuu
Mitä jos? -podcastin vieraana Rosa Nenonen
Rosa Nenonen on tietokirjailija, puhuja ja positiiviseen psykologiaan pohjautuvan hyvän elämän akatemia Pilots Helsingin perustaja. Puhuessaan Rosa yhdistää ainutlaatuisella tavalla modernin tutkitun tiedon omiin oivalluksiinsa hyvästä elämästä. Rosa halu
u 15 Toukokuu
Tulevaisuuden menestyjät valjastavat intohimon ja rohkeuden pääomaksi
Intohimo on voimakas tunne tai halu, joka ajaa meitä tekemään jotain, josta nautimme tai joka on meille tärkeää. Se on syvä innostus, joka saa meidät antamaan parhaamme ja ponnistelemaan tavoitteemme saavuttamiseksi. Intohimo voi kohdistua mihin tahansa e
| 9 Toukokuu