Jukka Tervo
Jukka Tervo on toiminut musiikkiterapeuttina yli 35 vuotta. Hän aloitti uransa kehitysvammahuollossa, jatkoi sieltä psykiatrian pariin ja 1980 -luvun alussa nuorisopsykiatriaan. Yksityisenä musiikkiterapeuttina hän toiminut jo parikymmentä vuotta. Jukka tunnetaan erityisesti psykoterapeuttisen nuoruusiän musiikkiterapian kehittäjänä sekä oman alueensa kokeneena työnohjaajana. Lisäksi Jukka on kirjailija ja muusikko sekä puhuja.
Jukka on opettanut lasten ja nuorten musiikkiterapiaan, luovuuteen, nuorisokulttuuriin, nuoruusiän kehitykseen, hoitoon ja kuntoutukseen liittyviä asioita useissa sairaaloissa, oppilaitoksissa ja korkeakouluissa ja sekä pitänyt luentoja samoista aiheista vuosien ajan eri puolilla Suomea mm. useissa psykoterapian koulutusyhteisöissä ja tullut hyväksytyksi pitämään esityksiä mm. Suomen, Pohjoismaisen, Euroopan ja mm. Maailman Musiikkiterapia Kongresseissa (10th Music Therapy World Congress) Oxfordissa.
Puhujana Jukka on ajatuksia herättävä ja suora, hän tuo kipeätkin asiat esille nuoruusiän kehityksestä toivon valossa. Työ kirjailijana ja muusikkona tuo myös syvyyttä luentojen toteutukseen. Luentoja on kuvattu vuorovaikutteisiksi ja niiden sisältö kumpuaa käytännön työstä nuorten kanssa.
Pressikuvat
Tunnetut mediakasvot
Motivaatiopuhujat
Asenne valmentajat
Artikkelit
Mitä jos? -podcastin vieraana Petteri Kilpinen
Petteri Kilpinen on toiminut pitkään toimitusjohtajana, johtajien neuvonantajana ja useiden yritysten hallituksissa. Hänen missionsa on parantaa yksilöllisellä tavalla johtajien ja asiantuntijoiden henkistä ja fyysistä suorituskykyä sekä kokonaisvaltaista
u 22 Toukokuu
Mitä jos? -podcastin vieraana Rosa Nenonen
Rosa Nenonen on tietokirjailija, puhuja ja positiiviseen psykologiaan pohjautuvan hyvän elämän akatemia Pilots Helsingin perustaja. Puhuessaan Rosa yhdistää ainutlaatuisella tavalla modernin tutkitun tiedon omiin oivalluksiinsa hyvästä elämästä. Rosa halu
u 15 Toukokuu
Tulevaisuuden menestyjät valjastavat intohimon ja rohkeuden pääomaksi
Intohimo on voimakas tunne tai halu, joka ajaa meitä tekemään jotain, josta nautimme tai joka on meille tärkeää. Se on syvä innostus, joka saa meidät antamaan parhaamme ja ponnistelemaan tavoitteemme saavuttamiseksi. Intohimo voi kohdistua mihin tahansa e
| 9 Toukokuu