Jukka Ala-Mutka

Tekoäly on työkalu, joka muuttaa maailmaa, mutta vasta ihmisten käsissä se voi luoda todellisen murroksen. Johtaminen on avain potentiaalin vapauttamiseen.

Valokuvaaja: Sami Turunen

Jukka Ala-Mutka

Tekoälyaikakauden muutosjohtaja luotsaa yrityksesi läpi digitaalisen murroksen

Jukka Ala-Mutka on Admicom Oyj:n tekoälyjohtaja, tekniikan tohtori ja rakennusmestari. Hän johtaa konsernin tekoälyn kehittämistä ja tekoälyteknologioiden käyttöönottoa tavoitteenaan tuottavuuden parantamista 20 prosentilla.

Kun Jukka Ala-Mutka puhuu tekoälyn käytännön sovelluksista, johtajuudesta ja liiketoiminnan kasvattamisesta, hän tukeutuu monipuoliseen kokemukseensa niin start-upien kuin pörssilistattujen yritysten johto- ja kehitystehtävistä. Tekniikan tohtorin ja rakennusmestarin koulutuksen saanut Jukka on myös kirjoittanut kolme kirjaa johtamisesta, kehittänyt start-up-yrityksiä ja toiminut suuryriysten strategiakonsulttina yli kahden vuosikymmenen ajan.

Jukka Ala-Mutka on opettanut Jyväskylän yliopiston Executive MBA-ohjelmassa, Helsingin Kauppakorkeakoulussa, Aalto-yliopistossa ja Metropolian ammattikorkeakoulussa. Hän on tehnyt myös tutkimusta kasvuyritysten parissa Kanadan McGill Universityssä. Lisäksi hän on toteuttanut useita rakennusprojekteja kuten energiatehokkuuskorjauksia ja asuntojen remontteja.

Jukka Ala-Mutka on puhujana vaikuttava herättäen kuulijoissa oivalluksia ja saaden aikaan vilkasta keskustelua. Hänen laaja liiketoimintaosaamisensa mahdollistaa nopean perehtymisen uusiin aloihin, ja hänellä on asiantuntemusta useilta toimialoilta kuten ohjelmistoalalta, rakennus- ja kiinteistöalalta, konepajateollisuudesta, elintarviketeollisuudesta, teollisuuden palveluista sekä kaupasta. Tämän ansiosta hänen puheenvuoronsa ovat aina kohderyhmälleen merkityksellisiä.

Kuulijoiden mukaan Jukka hallitsee taitavasti esiintymis- ja vuorovaikutustilanteet ottaen huomioon sekä tilaisuuden tarkoituksen että yleisön reaktiot. Jukka kykenee tuomaan syvällisen ymmärryksen tekoälyn integroinnista yrityksen ja teollisuuden organisaatioon, kilpailuetuun ja strategiaan mennen henkilökohtaiseen käyttöön tarkoitettujen työkalujen, kuten ChatGPT:n tai Copilot:n, yleisesittelyä pidemmälle.

Aiheet esimerkiksi

  • Tekoälyllä tuottavuuden vallankumous yrityksessä: miten parantaa tuottavuutta 20-50 %
  • Tekoälyllä kilpailuetua: kuka on voittaja kilpajuoksussa?
  • Strateginen tekoäly: Kilpailuedun rakentaminen datan ja AI-arkkitehtuurin avulla
  • Rakentamassa tulevaisuutta: Tekoälyn muutosvoima rakentamisessa ja kiinteistöalalla
  • Muutoksen johtaminen tekoälyn aikakaudella
  • Tekoälystrategia
  • Muutoskyvykäs organisaatio
  • Johtaminen epävarmuudessa
  • Kokeilukulttuuri on toimeenpanokykyä
  • Johtamisen muutos kohti tulevaisuuden organisaatiota ja jaettua johtajuutta

Pressikuvat

Jukka Ala-Mutka

Jukka Ala-Mutka

Head of AI, tekniikan tohtori

Hae

Hae tapahtumaasi sopivia puhujia & juontajia. Käytä tarkennettua hakua, mikäli haluat tarkentaa hakukriteerejä.

Pyydä tarjous

Tee varaus tai pyydä lisätietoa puhujista - saat ehdotukset jo samana työpäivänä! Varaa puhuja sekä online- että livetilaisuuksiin. Lomakkeen lähetys ei sido mihinkään.

Tapahtuman tiedot
1
Yhteystiedot
2

Pyydä tarjous

Tee varaus tai pyydä lisätietoa puhujista - saat ehdotukset jo samana työpäivänä! Varaa puhuja sekä online- että livetilaisuuksiin. Lomakkeen lähetys ei sido mihinkään.

Tapahtuman tiedot
1
Yhteystiedot
2