Arvokas vanhuus ja omaishoitajuus – Lotta-Sofia Saahko

Mitä vanha, sairas ihminen tarvitsee selviytyäkseen? Ruokaa, vettä, lääkkeitä, sängyn ja television – näin jotkin päättäjät tuntuvat ajattelevan.

Mutta entä mitä hän tarvitsee elääkseen?

En ollut koskaan miettinyt näitä kysymyksiä ennen kuin muutin pappani luokse tämän ollessa 84-vuotias. Nykyään hän on jo 90 ja muistisairas, mutta silti hän haluaa elää täyttä elämää. Jokainen ihminen on ansainnut arvokkaan elämän, ja se on arvokasta, kun se tapahtuu muuallakin kuin olohuoneen sohvalla tai hoivakodin sängyssä.

Vanhuuden vaikeudet

Pappani on jo vanha, ja hänellä todettiin viisi vuotta sitten sekamuotoinen muistisairaus, jolloin minusta tuli hänen omaishoitajansa. Mutta vaikka hän on vanha ja sairas, hän haluaa asua omassa kodissaan. Vaikka hän nykyään ei osaa enää käyttää puhelintaan, hän haluaa vaihtaa kuulumisia toisten ihmisten kanssa. Hän rakastaa laulamista ja haaveilee esiintymisestä. Ajokorttia ei enää ole, mutta hän haluaa tehdä omat ruokaostokset ja ostaa kesäisin mansikoita torilta. Hän haluaa käydä syntymäpäivillä ja kalamarkkinoilla, ja hän haluaa olla siistin näköinen ja pukeutua kauluspaitoihin ja henkseleihin.

Vastuu

Kaikki tämä on mahdollista, yhdeksänkymppisenä ja muistisairaankin, jos hänelle tarjotaan apua ja järjestetään mahdollisuuksia arvokkaaseen ikääntymiseen. Aluksi kaikki tämä oli minun vastuullani. Hoidin lääkärinkäynnit, lääkityksen, siivouksen, kodinhoidon, kauppareissut, laulatin, luin ääneen ja järjestin ohjelmaa. Olin vasta parikymppinen, mutta pian en jaksanut enää. Kesti monta vuotta, että opin pyytämään apua ja vaatimaan tarvittavia palveluita. Mutta nykyään papan arki rullaa ja joka palvelee sekä häntä, että minua.

Apua ja palveluita

Nykyään kotihoito soittaa hänelle kaksi kertaa päivässä, kyselee kuulumisia ja muistuttaa syömään ja juomaan. Lääkehoito huolehtii lääkityksestä. Turvaranneke ilmoittaa, jos kotona sattuu onnettomuus, jolloin hoitajat ovat heti paikalla. Siivooja pitää kodin siistinä.

Yksityisen Gubbe-palvelun kautta sain papalle nuoren kaverin, joka käyttää häntä autollaan kaupungilla ja auttaa kotona. Ilmoitin papan eläkeläiskuoroon ja järjestin hänelle kyydin harjoituksiin ja esiintymisiin. Hankin hänelle senioriskootterin, jolla hän pääsee itse lähikauppaan. Ostimme myös uudet kuulolaitteet ja isomman television, jotta kotona ollessa hän voi televisio-ohjelmasta. Uutiset selkokielellä sekä luonto-ohjelmat ovat papan lempikatsottavaa.

Jokaisella on oikeus arvokkaaseen elämään!

Minä olen vieläkin papan omaishoitaja, mutta saan sen lisäksi olla ihan vain lapsenlapsikin, kun asiat ovat näin hienosti järjestyksessä. Saan keskittyä siihen, että meillä on yhdessä kivaa.

Tästä aiheesta haluan puhua eri yleisöille, jotka ovat tekemisissä ikäihmisten, muistisairaiden tai omaishoitajien kanssa. Sekä iäkkäällä ihmisellä että omaishoitajalla on oikeus arvokkaaseen elämään, ja sen vuoksi palveluita pitää olla saatavilla ja niitä pitää uskaltaa ottaa rohkeasti vastaan.

Lotta-Sofia Saahko on palkittu kirjailija ja puhuja, ja hänet tunnetaan suosituista “Lotta ja pappa”-somevideoistaan. Hiljattain hän juonsi Ylen “Unohtumattomat – muistikuoron matka” -realitysarjan. Tammikuussa 2026 Tammi julkaisee hänen tietokirjansa “Muistamme yhdessä”, jossa Lotta kertoo tunteikkaasti ja huumorilla, mitä hän on oppinut muistisairaan pappansa omaishoitajana.

Asiakkaamme sanovat

Suomen suurimpana tapahtumajärjestäjänä meille on tärkeää, että yhteistyökumppanimme tuntee yrityksemme tapahtumat ja niiden tarpeet. On hienoa huomata, kuinka Spekersforumin yhteyshenkilö pystyy briiffini pohjalta tarjoamaan meille puhujia, joiden valinnassa tarpeemme ja tavoitteemme Suomen johtavana tapahtumajärjestäjänä on huomioitu. Erityisesti arvostan asioinnin helppoutta, mutkatonta palvelua sekä henkilökunnan idearikkautta.

Mari Katajamäki
Messukeskus Helsinki

Saan teiltä vinkkejä ja ideoita ajankohtaisista aiheista sekä megatrendeistä. Olette luotettava ja kärsivällinen kumppani. Joskus saatan pohtia aihetta pitkään asiakasvastaavan kanssa, mutta se on kannattanut. Olemme saaneet erinomaista palautetta kaikista teidän kauttanne tulleista puhujista.

Anne Teppo
Espoon Kaupunki

Speakersforumin palvelu perustuu ajankohtaisen sisällön ja asiantuntijan yhdistämiseen niin, että se yhdistyy tapahtumamme tavoitteiden sekä teemojen tuntemiseen. Tämä säästää selkeästi omaa aikaani sisällön suunnittelussa ja itse järjestelyissä. Kirkon kentässä yllättävä yhdistelmä puhujasisällössä on tärkeää sen ohella, että vieraan sanoma sopii omaamme. Joskus haemme tietoisesti kriittistä näkökulmaa ja käytämme SF:n asiantuntijuutta osana omaa ideointiamme. Kolmanneksi, on helpompaa jos puhujan ja tilaajan välissä on management. Vastausten nopeus ja asiakkaan tarpeiden kuuntelu on asia jota arvostan. Myös nopeus, asiantuntijuus, joustavuus, eli yhteistyö on saumatonta.

Jari Kupiainen
Kirkkopäivät

Speakersforum on ollut Kiinkon yhteistyökumppani Kiinteistöalan Vuosiseminaarin suunnittelussa viimeiset neljä vuotta todenteolla. Olemme aloittaneet keskustelut aina heti vuoden teemojen selvittyä. Tapahtuman tekijänä on ollut ihanaa luottaa siihen, että Speakersforumilta saa hyviä ehdotuksia. Minä olen kertonut teemat ja millä profiililla haen puhujaa ja sen jälkeen olen saanut listan ehdotuksista. Erityisen hienoa on, että mukaan on aina mahtunut myös oikeasti yllättäviä nimiä, jotka ovat johdattaneet minutkin uusille poluille. Ilman Speakersforumia meillä ei koskaan olisi ollut Bruce Dickinson puhumassa kiinteistöalan tapahtumassa!
Speakersforumin kaltaisen ammattilaisen käyttäminen tuo paitsi uusia ”out of the box” -ideoita, mutta myös tapahtuman järjestäjän kannalta jotain lähes yhtä olennaista: jos puhuja jostain syystä äkillisesti peruuttaa/ ei pääsekään tulemaan, on huojentavaa tietää, että yhteistyökumppani tekee kaikkensa korvaavan puhujan löytämiseksi. Se on mittaamattoman arvokasta.

Kaisa Saarela
Kiinko

Hae

Hae tapahtumaasi sopivia puhujia & juontajia. Käytä tarkennettua hakua, mikäli haluat tarkentaa hakukriteerejä.

Pyydä tarjous

Tee varaus tai pyydä lisätietoa puhujista - saat ehdotukset jo samana työpäivänä! Varaa puhuja sekä online- että livetilaisuuksiin. Lomakkeen lähetys ei sido mihinkään.

Tapahtuman tiedot
1
Yhteystiedot
2

Pyydä tarjous

Tee varaus tai pyydä lisätietoa puhujista - saat ehdotukset jo samana työpäivänä! Varaa puhuja sekä online- että livetilaisuuksiin. Lomakkeen lähetys ei sido mihinkään.

Tapahtuman tiedot
1
Yhteystiedot
2