Speakersforumin hybridiluennot

Lähes 20 vuoden kokemuksella luentojen ja puhujien välittämisestä sekä valmennusten suunnittelusta, Speakersforum tuo asiakkailleen uuden tavan toteuttaa tilaisuuksiaan Koronakriisin keskellä.

Webinaarit ovat nyt löytäneet paikkansa, mutta tämän myötä ihmiset ympäri maapallon ovat tottuneet hieman huonoon äänen- ja kuvanlaatuun. Meille tämä ei riitä.

Mikä on hybridiluento?

Hybridiluento on laadukkaalla tekniikalla toteutettu webinaari, jossa osa asiakkaan henkilöstöstä osallistuu paikan päällä. Esimerkiksi henkilöstötapahtumassa tilaisuuden avaa toimitusjohtaja jonka jälkeen vieraileva puhuja puhuu räätälöidyn puheen koko henkilöstölle ja henkilöstöjohtaja moderoi kysymyksiä etänä kuuntelevalta henkilöstöltä.

Mitkä ovat hybridiluennon edut;

- Tilaisuus koetaan omaksi, koska omat esimiehet tai kollegatkin ovat osa kokonaisuutta
- Puhuja saa paremman otteen yleisöstä, koska samassa tilassa on kuitenkin joitain henkilöitä edustamassa koko joukkoa
- Äänen ja kuvan laatu
- Ulkopuolisen puhujan esitys koetaan ”omaksi” jolloin interaktiivisuus lisääntyy
- Kustannustehokkuus on aivan eri luokkaa, tilaisuus voidaan järjestää eri maissa samaan aikaan ilman matkustuspäiviä.
- Koko henkilöstö kuulee saman sanoman, samalla tavalla, samaan aikaan

Hybridiluentojen kustannustehokkuus

Live-tapahtuman kokonaisbudjetista sisältöön satsataan yleisesti vain murto-osa kokonaisubudjetista, muu menee tilavuokriin ym. Uudessa maailmassa asia on toisinpäin. Sisältö vastaa pääosin kokonaiskustannusta, ja laadukkaan, esimerkiksi hybridiluennon tekniseen toteutukseen menee huomattavasti pienempi osa.

Jokaiseen puhujavaraukseen sisältyy Speakersforumin maksuton siirtoturva, joka tarvittaessa oikeuttaa puheenvuoron siirtämisen toiseen ajankohtaan täysin maksutta.

Kysy lisää Speakersforumin hybridiluennoista ja niiden toteutuksesta!

Asiakkaamme sanovat

Saan teiltä vinkkejä ja ideoita ajankohtaisista aiheista sekä megatrendeistä. Olette luotettava ja kärsivällinen kumppani. Joskus saatan pohtia aihetta pitkään asiakasvastaavan kanssa, mutta se on kannattanut. Olemme saaneet erinomaista palautetta kaikista teidän kauttanne tulleista puhujista.

Anne Teppo
Espoon Kaupunki

Suomen tärkein tapahtuma-ammattilaisten tilaisuus, Kongressimessut on tehnyt jo useamman vuoden ajan sisältöyhteistyötä Speakersforumin kanssa. Tapahtumasisällön rakentaminen tapahtuma-ammattilaisille vaatii erityistä osaamista, näkemystä ja visionäärisyyttä sekä ennen kaikkea mielenkiintoisia puhujia. Speakersforumilta on löytynyt asiantuntemusta ja apua näihin kaikkiin haasteisiin. Eikä ollenkaan haittaa, että yhteistyö on lisäksi ollut mukavaa ja helppoa!

Petri Hiltunen
Management Events

Speakersforumin palvelu perustuu ajankohtaisen sisällön ja asiantuntijan yhdistämiseen niin, että se yhdistyy tapahtumamme tavoitteiden sekä teemojen tuntemiseen. Tämä säästää selkeästi omaa aikaani sisällön suunnittelussa ja itse järjestelyissä. Kirkon kentässä yllättävä yhdistelmä puhujasisällössä on tärkeää sen ohella, että vieraan sanoma sopii omaamme. Joskus haemme tietoisesti kriittistä näkökulmaa ja käytämme SF:n asiantuntijuutta osana omaa ideointiamme. Kolmanneksi, on helpompaa jos puhujan ja tilaajan välissä on management. Vastausten nopeus ja asiakkaan tarpeiden kuuntelu on asia jota arvostan. Myös nopeus, asiantuntijuus, joustavuus, eli yhteistyö on saumatonta.

Jari Kupiainen
Kirkkopäivät

Suomen suurimpana tapahtumajärjestäjänä meille on tärkeää, että yhteistyökumppanimme tuntee yrityksemme tapahtumat ja niiden tarpeet. On hienoa huomata, kuinka Spekersforumin yhteyshenkilö pystyy briiffini pohjalta tarjoamaan meille puhujia, joiden valinnassa tarpeemme ja tavoitteemme Suomen johtavana tapahtumajärjestäjänä on huomioitu. Erityisesti arvostan asioinnin helppoutta, mutkatonta palvelua sekä henkilökunnan idearikkautta.

Mari Katajamäki
Messukeskus Helsinki

Hae

Hae tapahtumaasi sopivia puhujia & juontajia. Käytä tarkennettua hakua, mikäli haluat tarkentaa hakukriteerejä.

Varaa puhuja

Tee varaus tai pyydä lisätietoa puhujista - saat ehdotukset jo samana työpäivänä!

Tapahtuman tiedot
1
Yhteystiedot
2

Varaa puhuja

Tee varaus tai pyydä lisätietoa puhujista - saat ehdotukset jo samana työpäivänä!

Tapahtuman tiedot
1
Yhteystiedot
2