Ane Ahnger

Ane Ahnger

Strateginen ajattelu ja vaativat muutostilanteet

Strateginen ajattelu ja johtaminen, teknologiaa ja osaamista kansainvälisessä ympäristössä – keskeisiä toimia odotettuihin tuloksiin.

Ane Ahnger on aktiivinen luennoitsija ja puhuja liiketoiminnan aiheista, kuten strateginen ajattelu, operatiiviset menetelmät ja johtaminen, teknologian ja osaamisen kehittäminen sekä kansainvälinen markkinointi.

Hänellä on prosessitekniikan diplomi-insinöörin tutkinto sekä kokemusta yli 32 vuoden ajalta laaja-alaisesti kansainvälisistä teollisista toiminnoista. Hän on toiminut terästeollisuudessa, sellu- ja paperiteollisuudessa ja ollut palveluksessa konepajateollisuuden lisäksi automaatioalalla, ICT ja moni-teknologian liiketoiminnoissa eri tehtävissä sekä uusyrityksissä että vakiintuneissa toiminnoissa.

Ahnger on suorittanut johtamisen ja hallinnon jatko-opintoja ulkomailla, Lausannessa Sveitsissä ja Los Angelesissa Yhdysvalloissa. Tuoreimman tutkinnon ja sertifioinnin hän suoritti Tampereen yliopistolla. Hän on mm. eMBA-opettaja Strategiasta / Tamk:issa.

Hän on osakkaana oululaisessa koulutus- ja konsultointiyrityksessä ja on toiminut kokoaikaisesti liikkeenjohdon konsulttina vuodesta 2012. Aktiivinen luennoitsijana hän on ollut vuodesta 1996. Hän työskentelee myös yritysjärjestelyjen ja -uusiutumisen parissa edistäjänä ja yritysneuvonantajana Suomessa. Täysi ammatillinen kielipätevyys; englanti, suomi ja ruotsi.

Ane Ahngerin käytännön kokemus ja konsulttitehtävät liittyviä hankkeisiin tarkemmin kuvattuna seuraavasti:

  • Teknologia, markkinat, tuotteet ja strategiset liiketoimintasuunnitelmat
  • Toimiala- ja kansainväliset tutkimukset
  • Toiminnan verkottuminen ja sidosryhmien kompetenssikehitys
  • Yritysostot ja -siirrot sekä haltuunoton ja integroinnin tehtävät
  • Liiketoimintauusiutuminen

Ane Ahnger

Ane Ahnger

Hae

Hae tapahtumaasi sopivia puhujia & juontajia. Käytä tarkennettua hakua, mikäli haluat tarkentaa hakukriteerejä.

Pyydä tarjous

Tee varaus tai pyydä lisätietoa puhujista - saat ehdotukset jo samana työpäivänä! Varaa puhuja sekä online- että livetilaisuuksiin. Lomakkeen lähetys ei sido mihinkään.

Tapahtuman tiedot
1
Yhteystiedot
2

Pyydä tarjous

Tee varaus tai pyydä lisätietoa puhujista - saat ehdotukset jo samana työpäivänä! Varaa puhuja sekä online- että livetilaisuuksiin. Lomakkeen lähetys ei sido mihinkään.

Tapahtuman tiedot
1
Yhteystiedot
2