Alpo Rusi

Historia on aina läsnä omassa ajassamme

Vieraileva professori

Alpo Rusi

Venäjän kriisi

Alpo Rusilla on poikkeuksellinen uratausta diplomatiassa, kansainvälisessä politiikassa ja luennoitsijana arvostetuissa yliopistoissa, yritysten seminaareissa ja ulkomaisissa ajatushautomoissa.

Helsingin kirjamessuilla 2022 hän oli järjestäjien mukaan yksi vetovoimaisimmista esiintyjistä ja podcastinsa kävijämäärät saavuttaneet poikkeuksellisen laajan yleisön. Alpo Rusi on julkaissut yli kymmenen kirjaa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikasta, suurvaltasuhteista ja kansainvälisen järjestelmän trendeistä. Hänen kirjansa After the Cold War: Europe’s New Political Architecture (London, 1991) oli Macmillan kustantamon ehdokas Woodrow Wilson Foundation -palkinnon saajaksi 1992 ja hänen uusin kirjansa Kremlin kortti: KGB:n poliittinen sota Suomessa 1982-1991 (2022) on ollut yksi myydyimmistä tietokirjoista 2022. Rusia on kiitetty Neuvostoliiton hajoamisen ja Kiinan nousun varhaisista ennakoinneista. Hän varoitti aikaisin myös Venäjän voimapolitiikasta ja esitti Suomen liittymistä Natoon Vladimir Putinin valtaantulon seurauksena ja Naton laajentumisen jatkuessa jo syksyllä 2000.

Alpo Rusi aloitti uransa ulkoministeriössä 1973 ja palveli mm. Kööpenhaminassa, New Yorkissa YK-edustustossa, Bonnissa sekä oli vieraileva tutkija Columbian-yliopistossa New Yorkissa 1988-1989. Rusi toimi UM:n poliittisen osaston tehtävissä 1987–1992 ja oli Suomen EU:n etuja ja haittoja selvittäneen työryhmän jäsen. Alpo Rusin rooli jäsenyysneuvottelujen varmistamisessa on pidetty jopa ratkaisevana joulukuussa 1991. Hän toimi tasavallan presidentin neuvonantajana 1994–1999 ja oli presidentti Ahtisaaren valtuuskunnassa Kosovon rauhan neuvotteluissa 1999 ja sen jälkeen Sarajevon huippukokouksen EU-koordinaattorina. Rusi toimi vuonna 1999–2000 kaakkoisen Euroopan vakaussopimuksen johtajana ja oli vuosina 2005–2006 sopimuksen kansainvälisen arviointiryhmän puheenjohtaja sekä Länsi-Balkanilla kiertävänä suurlähettiläänä neljässä maassa 2004-2007. Alpo Rusi toimi YK:n yleiskokouksen puheenjohtajien johtavana neuvonantajana New Yorkissa 2007-2009 ja Sveitsin, Liechtensteinin ja Pyhän Istuimen luona suurlähettiläänä 2009-2014.

Alpo Rusi kirjoitti ylioppilaaksi 1969, valmistui valtiotieteen maisteriksi 1971 ja väitteli tohtoriksi vuonna 1982. Hän oli Lapin yliopiston professori 2001–2003 jona aikana hän joutui poikkeukselliseen oikeustaisteluun 2002 perusteettomiksi osoittautuneiden vakoiluepäilyjen seurauksena. Vuodesta 2016 Alpo Rusi on ollut Vytautas Magnus yliopiston (Kaunas) kansainvälisen politiikan vieraileva professori.

Aiheet esimerkiksi

  • Suomen ja Venäjän suhteet- historia ja tulevaisuus
  • Turvallisuuspolitiikan tekijät- mitä Venäjän hyökkäys Ukrainaan merkitsee
  • Kansainvälisen järjestelmän tulevaisuus -Kiinan nousun geopoliittiset seuraukset
  • Historian vaikutus ja tulkinnat arvioitaessa ajankohtaisia ilmiöitä
  • Kansainväliset neuvottelut kriisien ratkaisemiseksi
  • Diplomatian mahdollisuudet ja rajoitukset
  • Hybridisota ennen ja omana aikanamme
  • EU:n rooli ja kehittäminen kansainvälisessä järjestelmässä
  • Venäjän sota Ukrainassa: kaatuuko Putin ennen kuin rauhan polku avautuu.
  • Syttyykö Kiinan ja Yhdysvaltojen välille uusi kylmä sota vai suoraan sotilaallinen konflikti.
  • Suomi liittyi Natoon 4.4.2023: mitä nyt?

Pressikuvat

Alpo Rusi

Alpo Rusi

Valt. tohtori, suurlähettiläs emeritus

Hae

Hae tapahtumaasi sopivia puhujia & juontajia. Käytä tarkennettua hakua, mikäli haluat tarkentaa hakukriteerejä.

Pyydä tarjous

Tee varaus tai pyydä lisätietoa puhujista - saat ehdotukset jo samana työpäivänä! Varaa puhuja sekä online- että livetilaisuuksiin. Lomakkeen lähetys ei sido mihinkään.

Tapahtuman tiedot
1
Yhteystiedot
2

Pyydä tarjous

Tee varaus tai pyydä lisätietoa puhujista - saat ehdotukset jo samana työpäivänä! Varaa puhuja sekä online- että livetilaisuuksiin. Lomakkeen lähetys ei sido mihinkään.

Tapahtuman tiedot
1
Yhteystiedot
2