Tuomo Meretniemi

Tuomo Meretniemi

Kannustavan muutosjohtamisen kouluttaja

Tuomo Meretniemi on tehnyt pitkän ja menestyksekkään uran matkailualalla matkaoppaasta toimitusjohtajaksi. Viimeiset neljä vuotta Tuomo on asunut purjeveneessä ja purjehtinut vaimonsa Riikan ja kolmen kouluikäisen lapsensa kanssa Välimereltä Uuteen-Seelantiin. Kokemukset perhemiehistön kapteenina maailman valtamerillä ovat muokanneet hänestä toiminnan ihmisen, joka auttaa miehistöään näkemään enemmän ratkaisuja kuin ongelmia.

Tuomolla on pitkä hands on -kokemus kriisijohtamisesta alalla, joka koki suuria muutoksia ensimmäisten joukossa. Hän toimi Aurinkomatkat Groupin toimitusjohtajana kevääseen 2014 asti. Hän on vienyt läpi useita uudelleenorganisointi- ja integraatiohankkeita. Muutostilanteiden avoin ja inhimillinen käsittelytapa on Tuomon suuria vahvuuksia. Hän on verkkokaupan pioneeri ja ollut rakentamassa matkailualalle monia innovatiivisia digitaalisia palveluita. Tuomo on auttanut monia start-up yrityksia niiden alkutaipaleella.

Hän on kriisijohtamisen rautainen ammattilainen. Liiketoiminnallisten kriisien ja muutostilanteiden johtamisen lisäksi hänellä todennäköisesti Suomen yritysmaailman kattavin kokemus äkillisten ja rajujen kriisitilanteiden johtamisesta. Tuomo on inspiroiva esiintyjä, joka kertoo osin rajuihinkin omakohtaisiin kokemuksiin pohjautuvien esimerkkien kautta kriisi- ja muutostilanteiden positiivisesta voimasta. Tuomon esitysten kuvamaailma vie kuulijan kauas Tyynenmeren autioille atolleille ja kaukaisille rannoille.

Tuomon on kirjoittanut kolme business-kirjaa, jotka käsittelevät johtamista, myyntiä ja ajanhallintaa. Hän on myös kirjoittanut vaimonsa Riikan kanssa kaksi matkakirjaa pitkästä perhepurjehduksesta maailman merillä. Purjehduksesta on tehty myös podcast sarja Keinuva koti.

Hänen aiheitaan ovat esimerkiksi:

Yhdessä tekemisen ja yhteisen tavoitteen merkitys

Miten organisaatio saadaan unelmoimaan ja miten unelmista tehdään totta

Miten epävarmuudesta tehdään innostavaa

Oma tiimi on kaikki kaikessa - miten syntyy syvä ja molemminpuolinen luottamus

Mitä tehdä, kun yrityksen tai oman työn olemassaolon merkitys on keksittävä uudelleen

Pressikuvat

Tuomo Meretniemi

Tuomo Meretniemi

Valokuvaaja: Nina Kaverinen

Liiketoiminnan valmentajat

Organisaatio

Tarinallistavat fasilitaattorit

Hae

Hae tapahtumaasi sopivia puhujia & juontajia. Käytä tarkennettua hakua, mikäli haluat tarkentaa hakukriteerejä.

Pyydä tarjous

Tee varaus tai pyydä lisätietoa puhujista - saat ehdotukset jo samana työpäivänä! Varaa puhuja sekä online- että livetilaisuuksiin. Lomakkeen lähetys ei sido mihinkään.

Tapahtuman tiedot
1
Yhteystiedot
2

Pyydä tarjous

Tee varaus tai pyydä lisätietoa puhujista - saat ehdotukset jo samana työpäivänä! Varaa puhuja sekä online- että livetilaisuuksiin. Lomakkeen lähetys ei sido mihinkään.

Tapahtuman tiedot
1
Yhteystiedot
2