Katri Mustonen

Tietoon ja kokemukseen perustuvat puheenvuorot motivoivat määrätietoiseen jatkuvaan kehittymiseen.

Valokuvaaja: Andi Balogh

Katri Mustonen

Motivaatio, muutos ja yhteistoiminta

Katri Mustonen on kehitysoptimistinen terveydenhuollon johtaja, valmentaja ja tutkija.

Katri on filosofian tohtori, joka on väitöskirjassaan tutkinut terveydenhuollon muutosten vaikutuksia väestötasolla sekä toiminut johtajana ja kehittäjänä useissa eri terveydenhuollon organisaatioissa vuodesta 2007 lähtien.

Työuransa alkuvaiheessa hän lisäksi toimi 5 vuoden ajan lasten teho-osastoilla sairaanhoitajana, mikä antaa hänelle vankan kokemuksen sekä käytännön, että hallinnon näkökulmasta. Nykyisin Katri konsultoi yrityksiä strategisessa asiakaslähtöisessä muutoksessa.

Katri on toteuttanut urallaan muutosjohtamista, lean-transformaation, pilotoinut palvelumuotoilua ja tehnyt laatujohtamista niin pienissä kuin suurissa tiimeissä. Hänellä on osaamista strategisessa suunnittelussa ja hankkeiden pitkäjänteisessä implementoinnissa. Katri kannustaa kehittämiseen kulttuuriin, joka perustuu asiakkaan tarpeen kartoittamiseen ja työntekijöiden osallistavuuteen sekä sujuvaan virtaukseen eri organisaation toimintojen välillä, jotta palvelu ja prosessi toimivat mahdollisimman sujuvasti.

Katri on pitänyt puheita sekä Suomessa että ulkomailla, esimerkiksi Portugalissa ja Ranskassa tieteellisissä konferensseissa. Hänelle puheiden tarkoitus on sytyttää kuulijan motivaatio käytännön kokemuksilla ja tuoda lisäarvoa akateemisesti perustellulla tiedolla. Tavoitteena on innostaa ja rohkaista jatkuvasti kehittymään, ja tätä muutosta Katri tukee puheenvuoroillaan.

Aiheet esimerkiksi

  • Kohti tyytyväisempää työyhteisöä: miten yhteistoiminta tukee asiakaslähtöisyyttä
  • Tehokas jalkauttaminen: tavoitteiden ja niiden suunnittelun merkitys lopputulokselle
  • Pois osaoptimoinnista, kokonaisvaltaiset asiakaspolut organisaatioon
  • Strategiasta toteutukseen: työntekijät ja esimiehet yhteisellä agendalla
  • Muutosjohtaminen yhteistyössä varmistaa lopputuloksen
  • Visualisointi tiedolla johtamisen tukena
  • Asiakaslähtöisyys voittaa aina: strategiasta käytäntöön
  • Asiakaspolun sujuva johtaminen, kuvaaminen ja kehittäminen
  • Lean- ja palvelumuotoilumenetelmät toiminnassa: käytännön esimerkkejä ja toteutusta
  • Prosessin pullonkaulojen hallinta: virtauksen parantaminen

Pressikuvat

Katri Mustonen

Katri Mustonen

Johtaja, valmentaja & tutkija

Valokuvaaja: Andi Balogh

Hae

Hae tapahtumaasi sopivia puhujia & juontajia. Käytä tarkennettua hakua, mikäli haluat tarkentaa hakukriteerejä.

Pyydä tarjous

Tee varaus tai pyydä lisätietoa puhujista - saat ehdotukset jo samana työpäivänä! Varaa puhuja sekä online- että livetilaisuuksiin. Lomakkeen lähetys ei sido mihinkään.

Tapahtuman tiedot
1
Yhteystiedot
2

Pyydä tarjous

Tee varaus tai pyydä lisätietoa puhujista - saat ehdotukset jo samana työpäivänä! Varaa puhuja sekä online- että livetilaisuuksiin. Lomakkeen lähetys ei sido mihinkään.

Tapahtuman tiedot
1
Yhteystiedot
2