Uutiskirjeitä Speakersforum - Huhtikuu 2015

Työhyvinvointi: Lorenz Backman – Tunteet ja minä-kokemus työhyvinvoinnin avaimena

Koko kansan juontajana tunnettu Lorenz Backman on myös puhuja, joka todella onnistuu vangitsemaan yleisönsä ammentamalla omista kokemuksistaan materiaalia harvinaisella avoimuudella ja rohkeudella. Lorenz on suorittanut useita koulutuksia ja kursseja esiintymisrohkeuden, työhyvinvoinnin ja itsetuntemuksen lisäämiseksi.

Puheissaan hän painottaa tunteiden ja itsensätuntemisen tärkeyttä työhyvinvoinnin rakentamisessa. Jotta jokainen työntekijä uskaltaisi antaa kaikkensa ja päästää luovuutensa valloilleen, on hänen tunnettava olonsa turvatuksi ja hyväksytyksi, niin itsensä kuin muiden osalta. Näin työpaikalla saavutetaan vapautunut ja tehokas työilmapiiri jossa kommunikointi, luovuus sekä uuden oppiminen lisääntyvät samalla kun sairaspoissaolot vähenevät.

Omassa elämässään Lorenz on huomannut mielikuvatyöskentelyn merkityksen itsensä motivoimisessa. Hän muistuttaa, että menestyminen on vain halusta ja viitsimisestä kiinni.

Tutustu Loren aiheisiin lisää

Puhujatulokas: Jere Hietala - Mahdollisuudet, asenteet ja tekojen voima

Jere Hietala on suomalainen mainosvalokuvaaja ja sarjayrittäjä, joka toimii myös Tailorframe Oy:n toimitusjohtajana. Jere on saanut useita palkintoja töistään valokuvaajana ja hänet on palkittu Emmalla vuoden musiikkivideon 2014 (Cheek-Timantit on ikuisia) ohjauksesta.

Tämän miehen matkalle on mahtunut monta tarinaa ja vaikeampaakin hetkeä, jotka hän on onnistunut kääntämään voitoksi huomaamalla mahdollisuudet ja tarttumalla niihin.
Jere nostaakin puheissaan esiin positiivisen asenteen merkityksen ja tekojen voiman halutun elämäntilanteen saavuttamisessa.

Mukaansa tempaavat tarinat omasta elämästä antavat kuulijalle aidon ja inspiroivan puhujakokemuksen, josta ammentaa motivaatiota sekä voimavaroja vielä pitkään. Jere pitää tärkeänä positiivisen perinnön rakentamista, eikä tähän liene parempaa keinoa kuin jakaa ajatuksia muiden ihmisten kanssa ja saada aikaan hyvän aalto.

Tutustu Jereen puhujana lisää

Tapahtumamarkkinointi: Inna-Pirjetta Lahti – Sosiaalisen median mahdollisuudet

Inna-Pirjetta on inspiroivien tapahtumien ja ilmiöiden luoja ja taitava digitaalisuuden ja sosiaalisen median hyödyntäjä. Puhujana Inna-Pirjetta tuo esille vankan osaamisensa yhdistettynä innostavaan tapaan esiintyä ja inspiroida kuulijoitaan. Hänen puheenvuoronsa sisältävät niin konkreettisia esimerkkejä jo toteutuneista kampanjoista kuin viestejä ja signaaleja siitä mihin markkinointiviestintä ja ihmisten väliset kohtaamiset ovat menossa tulevaisuudessa.

Tällä hetkellä Inna-Pirjetta pitää tärkeänä sosiaalisen median mahdollisuuksien hyödyntämistä tapahtumasuunnittelussa. Yritykset voivat halutessaan ottaa asiakkaitaan mukaan jo suunnitteluvaiheessa ja näin sitouttaa ja herättää mielenkiintoa tapahtuman ympärillä. Parhaimmillaan sadan ihmisen tapahtumalla voi olla satojatuhansia seuraajia ja näin yrityksen viesti leviää paljon laajemmalle yleisölle ja kustannustehokkuus kasvaa.

Tutustu Inna-Pirjetan aiheisiin

Business Speaker: Pasi Sillanpää – Puhetta päätöksenteosta

Toimittaja ja markkinoinnin sekä johtajuuden asiantuntija Pasi Sillanpään uusi puhe Analoginen logiikka pureutuu oivaltavalla tavalla omaan ajatteluumme.
Miten teemme päätöksiä arjessa ja työssä? Miten tunteet vaikuttavat päätöksiimme? Kuinka sumuinen muoti-ilmiöiden seuraaminen saa meidät hämillemme ja miten stereotypiat vaikuttavat toimintaamme? Pasin puhe on huumorisävyinen, mutta sen taustalta löytyy paljon tutkimustietoa ja kokemusta. Erityisen hyvin hän tuntee työelämän pelisääntöjä, työn ja vapaa-ajan yhdistämisen ongelmia ja yritysten päätöksentekoa.

Tutustu Pasiin puhujana lisää

Kuukauden juontaja: Maija Lehmusvirta

Kun tarvitset eloisaa juontajaa, joka virittää asianmukaisen tunnelman tapahtumaasi Maija Lehmusvirta on oikea juontaja-moderaattori. Useiden vuosien kokemus uutisankkurina sekä lukuisten gaalojen ja tilaisuuksien juontaminen takaavat ammattitaitoisen otteen ja taidon työskennellä erilaisissa tilaisuuksissa. Maija on monipuolinen - hän taitaa tyylikkäästi niin juhlalliset gaalat kuin myös moderoi kovat asiantuntijapaneelit. Maija on upea yhteistyökumppani, joka on hyvällä palolla mukana luomassa kanssanne unohtumatonta kokemusta.

Tutustu Maijaan lisää

International Guest Speaker: Thimon De Jong

Whetstonin perustaja, tulevaisuuden trendien ja yritys strategioiden asiantuntija Thimon De Jong on myös maailmalla mainetta niittänyt ja huomiota herättänyt puhuja. Thimon painottaa ihmisen käytöksen ymmärtämisen merkitystä tulevaisuuden strategioiden luomisessa. On oltava ajan tasalla siitä mitä maailmalla tapahtuu ja mihin suuntaan kehitys on menossa, jotta on mahdollista rakentaa menestyvä strategia, sanoo Jong. Arvostettu keynote-puhuja on työskennellyt yrityksille kuten Ikea, Microsoft, Philips, Samsung ja Coca-Cola, joten asiantuntemus ja osaaminen on taattua. Puhujana Thimon on erittäin karismaattinen ja osaa todella ottaa yleisön haltuunsa ja haastaa uusilla ajatuksilla seminaariväkeä.

Tutustu Thimon De Jongiin tästä

Kuukauden keynote-puhuja: Henkka Hyppönen

Messukeskuksen Kokoustamon Hyvinvointiaamussa 28.04.2015 päästiin nauttimaan Vuoden puhujan 2013, luovan johtajan, yrittäjän sekä tietokirjailijan Henkka Hyppösen innostavasta puheesta.
Keynote:”Salaista aineosaa ei ole” käsitteli itsensä johtamista ja sitä kuinka tavoitteiden asettamisella, teoilla ja pelkojensa voittamisella voi löytää potentiaalinsa rajat sekä ylittää ne. Henkan äärimmäisen läsnä oleva, karismaattinen sekä innostava ote tempasi kuulijat jälleen mukaansa antaen uutta näkökulmaa ja motivaatiota omien tavoitteiden saavuttamiseksi.

Tilaa Henkka puhujaksi

Asiakkaamme sanovat

Saan teiltä vinkkejä ja ideoita ajankohtaisista aiheista sekä megatrendeistä. Olette luotettava ja kärsivällinen kumppani. Joskus saatan pohtia aihetta pitkään asiakasvastaavan kanssa, mutta se on kannattanut. Olemme saaneet erinomaista palautetta kaikista teidän kauttanne tulleista puhujista.

Anne Teppo
Espoon Kaupunki

Suomen tärkein tapahtuma-ammattilaisten tilaisuus, Kongressimessut on tehnyt jo useamman vuoden ajan sisältöyhteistyötä Speakersforumin kanssa. Tapahtumasisällön rakentaminen tapahtuma-ammattilaisille vaatii erityistä osaamista, näkemystä ja visionäärisyyttä sekä ennen kaikkea mielenkiintoisia puhujia. Speakersforumilta on löytynyt asiantuntemusta ja apua näihin kaikkiin haasteisiin. Eikä ollenkaan haittaa, että yhteistyö on lisäksi ollut mukavaa ja helppoa!

Petri Hiltunen
Management Events

Speakersforumin palvelu perustuu ajankohtaisen sisällön ja asiantuntijan yhdistämiseen niin, että se yhdistyy tapahtumamme tavoitteiden sekä teemojen tuntemiseen. Tämä säästää selkeästi omaa aikaani sisällön suunnittelussa ja itse järjestelyissä. Kirkon kentässä yllättävä yhdistelmä puhujasisällössä on tärkeää sen ohella, että vieraan sanoma sopii omaamme. Joskus haemme tietoisesti kriittistä näkökulmaa ja käytämme SF:n asiantuntijuutta osana omaa ideointiamme. Kolmanneksi, on helpompaa jos puhujan ja tilaajan välissä on management. Vastausten nopeus ja asiakkaan tarpeiden kuuntelu on asia jota arvostan. Myös nopeus, asiantuntijuus, joustavuus, eli yhteistyö on saumatonta.

Jari Kupiainen
Kirkkopäivät

Speakersforum on ollut Kiinkon yhteistyökumppani Kiinteistöalan Vuosiseminaarin suunnittelussa viimeiset neljä vuotta todenteolla. Olemme aloittaneet keskustelut aina heti vuoden teemojen selvittyä. Tapahtuman tekijänä on ollut ihanaa luottaa siihen, että Speakersforumilta saa hyviä ehdotuksia. Minä olen kertonut teemat ja millä profiililla haen puhujaa ja sen jälkeen olen saanut listan ehdotuksista. Erityisen hienoa on, että mukaan on aina mahtunut myös oikeasti yllättäviä nimiä, jotka ovat johdattaneet minutkin uusille poluille. Ilman Speakersforumia meillä ei koskaan olisi ollut Bruce Dickinson puhumassa kiinteistöalan tapahtumassa!
Speakersforumin kaltaisen ammattilaisen käyttäminen tuo paitsi uusia ”out of the box” -ideoita, mutta myös tapahtuman järjestäjän kannalta jotain lähes yhtä olennaista: jos puhuja jostain syystä äkillisesti peruuttaa/ ei pääsekään tulemaan, on huojentavaa tietää, että yhteistyökumppani tekee kaikkensa korvaavan puhujan löytämiseksi. Se on mittaamattoman arvokasta.

Kaisa Saarela
Kiinko

Hae

Hae tapahtumaasi sopivia puhujia & juontajia. Käytä tarkennettua hakua, mikäli haluat tarkentaa hakukriteerejä.

Pyydä tarjous

Tee varaus tai pyydä lisätietoa puhujista - saat ehdotukset jo samana työpäivänä! Varaa puhuja sekä online- että livetilaisuuksiin. Lomakkeen lähetys ei sido mihinkään.

Tapahtuman tiedot
1
Yhteystiedot
2

Pyydä tarjous

Tee varaus tai pyydä lisätietoa puhujista - saat ehdotukset jo samana työpäivänä! Varaa puhuja sekä online- että livetilaisuuksiin. Lomakkeen lähetys ei sido mihinkään.

Tapahtuman tiedot
1
Yhteystiedot
2