Kaisa Kaikkonen

When there are no taboos, there is no shame. – Elämää levinneen rintasyövän kanssa.
Kaisa Kaikkonen sairastaa kroonista, parantumattomaksi luokiteltua rintasyöpää. Uusiutunut, levinnyt rintasyöpä todettiin helmikuussa 2018. Hän kertoo tarinansa, matkan syövän kanssa, vuodesta 2014 lähtien avoimesti, kauniisti ja kaunistelematta. Hän avaa, millaista on sairastua syöpään, parantua siitä, sairastua uudelleen ja elää kroonisen sairauden kanssa ihanaa elämää.

Kaisa kyllästyi syöpään liittyvään yksioikoiseen, pelon ja julmuuden sävyttämään viestintään julkisuudessa ja kertoo nyt myönteisen ja toiveikkaan tarinansa, joka keskittyy parantumiseen. Hän kertoo poikkeuksellisen avoimesti sairastumiseen ja parantumiseen liittyvistä tunteista, kuten häpeä, pelko, suru, toiveikkuus, hyväksyntä ja rohkeus. Hän keskittyy siihen, kuinka syöpään sairastunut voi elää sairautensa kanssa ihanaa elämää ja ottaa vastuuta parantumisestaan. Hän kertoo, miksi Suomi on hyvä maa sairastaa syöpää, mitä sairastunut voi itse tehdä edistääkseen parantumistaan ja miten asenne vaikuttaa sairastamiseen ja parantumiseen. Kaisa on käynyt sytostaatti-, vasta-aine- ja sädehoidot läpi, osan kahteen kertaan. Lääkehoito jatkuu edelleen. Hän on tutustunut myös vaihtoehtohoitoihin, itsehoitoon ja terapiaan.

Kaisa on tehnyt pitkän uran markkinoinnin ja viestinnän parissa ja on vahvasti hyvän esimiestyön ja työhyvinvoinnin puolestapuhuja. Keväällä 2018 hän valmistui koulutetuksi kokemusasiantuntijaksi ja hyödyntää nyt sisua vaatineet kokemuksensa muiden parhaaksi. Kaikkosesta on tehty useita lehtijuttuja ja videohaastatteluja, ja hän kirjoittaa itsekin kokemuksistaan ja kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista Lakatut Varpaankynnet -blogissaan. Sairastumiseen liittyvää häpeää hän on purkanut tekemällä yksirintaisen mallin töitä esiintymällä mm. uimapukunäytöksissä.

Puhujana Kaisa Kaikkonen on energinen, myönteinen, avoin ja valoisa. Hän laittaa itsensä likoon, ja koskettaa ajatuksia herättävällä tarinallaan ihan jokaista. Kaisan tarina on moniulotteinen, ja hän tiivistääkin tarinansa näkökulman kullekin yleisölle ja kuhunkin tilaisuuteen sopivaksi.

Pressikuvat

Kaisa Kaikkonen

Samankaltaisia puhujia

Sairaudet & Vammat