Helena Åhman: Keskusteluälykkyyttä voi kehittää – myös paineen alla
Keinoja paineisiin keskusteluihin
Vaativat keskustelut, neuvottelut ja konfliktit ovat olleet pitkään sekä intohimoni kohde että työelämäprofessuurini ydinalue. Joskus pienetkin asiat voivat auttaa ja erilaisia keinoja tarvitaan enemmän kuin aikoihin.
Hyödynnä pidennettyä hiljaisuutta
Huippuyliopisto MIT:n tutkimuksessa todettiin, että neuvottelut, joissa käytetään niin sanottua pidennettyä hiljaisuutta, sujuvat muita paremmin. Ja kuinka pitkä oli tuo pidennetty hiljaisuus? Kolme sekuntia. Ensin tämä hymyilytti minua: suomalaisessa kulttuurissa kolmea sekuntia tuskin pidetään pidennettynä hiljaisuutena. Mutta sitten pysähdyin ajattelemaan tarkemmin. Kolmessa sekunnissa pystyy tekemään yllättävän paljon sellaista, jolla on vaikutus vaativassa tilanteessa. Voit hengähtää ja varmistaa olotilasi, valita ajatuksesi. Se, menetkö hetkeen ajatellen keskustelukumppanista jotain arvostavaa vai ryntäätkö kiireessä, heijastuu häneen. Ehdit valita entistä paremman kysymyksen tai tehdä päätöksen kysyä pari lisäkysymystä ennen kuin kerrot oman näkemyksesi.
Kysy uudella tavalla
Aivomme on rutiineja poimiva koneisto. Kun paine kasvaa, putoamme vaistojemme tai harjoittelumme tasolle. Siksi on tärkeää kyseenalaistaa ajoittain omia tapojaan, vaikka sitä miten kysyy kysymyksiä. Koska olet viimeksi kysynyt itseltäsi: ”mitä en ole koskaan kysynyt, vaikka olisi kannattanut?” tai ”millainen ihminen haluan olla tässä hetkessä?” Omien tunteiden säätäminen voi tapahtua monin keinoin, hyvät kysymykset ovat niistä yksi.
Aloita siis itsestäsi ennen kuin syöksyt etsimään ratkaisuja tai kerrot oman mielipiteesi. Itsekin kiinnostuin alun perin aiheesta oppiakseni lisää. Koko ajan voi kehittyä, vaikka olisi kuinka kokenut. Vaativassa vuorovaikutuksessa tarvitsemme ennen kaikkea vaihtoehtojen näkemistä. Niitä on usein enemmän kuin oletamme.
Kokoa oma työkalupakkisi
Olen vuosien varrella kerännyt erilaisia toimintamalleja, näkemyksiä ja keinoja vaativiin keskustelu-, neuvottelu-, konflikti- ja johtamistilanteisiin. Erilaisia keinoja tarvitaan valmistautumiseen, toisen asemaan asettumiseen, itse tilanteessa tarvittaviin keinoihin ja jälkihoitoon.
Sekä yksilöille että tiimeille
Kerron mielelläni käytännön vinkkejä niin tutkimuksista, kuin panttivankineuvottelijoilta, rauhanvälittäjiltä, astronauteilta ja menestyneiltä johtajilta yhtä lailla kuin omista kokemuksistani. Kysy lisää Speakersforumilta!
Kirjoittanut tohtori Helena Åhman. Åhman on Turun yliopiston kauppakorkeakoulun keskusteluälykkyyden ja mielen johtamisen työelämäprofessori, Vuoden puhuja ja kolminkertainen Suomen Ekonomien kirjallisuuspalkinnon voittaja. Puheenvuorot tarjoavat syvällistä ymmärrystä ihmismielestä ja käytännönläheisiä oivalluksia vaativiin vuorovaikutustilanteisiin.