
Vuonna 2001 perustettu SpeakersForum Finland Oy Ab kuuluu Pohjoismaiden suurimpiin puhujia ja kouluttajia välittäviin yrityksiin. Yrityksen konsepti on ainutlaatuinen Suomessa. SpeakersForum välittää kouluttajia, valmentajia ja esiintyjiä erilaisiin tilaisuuksiin niin julkishallinnolle kuin yksityiselle sektorille. Helsingin Ruoholahdessa sijaitsevassa toimistossa suunnitellaan yhdessä asiakkaiden kanssa juuri heille sopivia räätälöityjä koulutus- ja puhujatilaisuuksia. Kyseessä voi olla esimerkiksi henkilökunnan sisäinen koulutus, asiakastilaisuus, johdon seminaari, pienimuotoinen johtoryhmän kokous tai vaikkapa rento illanvietto.
Myös puhujat edustavat eri alueita; yritysjohdon huippuja, viihdyttäviä esiintyjiä, kulttuurin asiantuntijoita, professoreita tai vaikkapa entisiä olympiatason urheilijoita. SpeakersForum välittää yksinoikeudella mm. elokuvaohjaaja Aku Louhimiestä, taiteen ja liike-elämän monitoimimies Mato Valtosta, muotoilija Stefan Lindforsia, arkkipiispa emeritus John Vikströmiä, muusikko ja yhteiskunnallista vaikuttaja Mikko Kuustosta ja kirjailija Anja Snellmania. Julkisuuden henkilöiden lisäksi SpeakersForumin listoilta löytyy myös suurelle yleisölle tuntemattomia, mutta päteviä, oman alansa asiantuntijoita. Puhujaskaala on laaja, joten asiakas löytää takuulla haluamansa vaihtoehdon.
Toimitusjohtaja Patrik Ekman korostaa, että SpeakersForum ja sen ruotsalainen emoyhtiö Talarforum i Scandinavien AB, eivät ole ohjelmatoimistoja. ”Meillä ei ole omaa tallia, jonka artisteja myisimme. Puhujarekisteriimme kuuluu tuhansia eri alojen tuntijoita. Yritämme aina löytää tilaisuuteen parhaiten sopivat esiintyjät. Kun meiltä kysytään esiintyjää tai puhujaa tarjoamme monia eri vaihtoehtoja.”
Yrityksen toimenkuvaan ei kuulu myöskään tarjota liukuhihnalta valmiiksi pureskeltuja koulutuspaketteja, vaan ”neuvottelemalla asiakkaan kanssa voimme löytää juuri tähän tilaisuuteen sopivan kouluttajan sekä räätälöidä ajankohdan, tuntimäärän ja koulutuksen sisällön juuri tälle yritykselle sopivaksi”, kertoo Ekman ja jatkaa hymyillen ”Tanssimme siis asiakkaan pillin mukaan, asiakas määrää aina tahdin. Tämä on yksi tärkeimmistä valteistamme verrattuna valmiita koulutuspaketteja tarjoaviin yrityksiin.”
SpeakersForum on tämän lisäksi panostanut tiukkaan laaduntarkkailuun. Yrityksen välittämät kouluttajat on huolellisesti valittu ja arvioitu. SpeakersForumin periaatteisiin kuuluu aina tarkistaa uuden puhujan suositukset ja järjestää niin kutsuttu näyteluento, jonka aikana SpeakersForumin työntekijät pääsevät tutustumaan henkilökohtaisesti puhujaan ja punnitsemaan hänen esiintymiskykyään ja aiheensa sisältöä. Laadunvalvonta jatkuu myös koulutuksen jälkeen. Asiakas arvioi ja antaa arvosanan kouluttajille ja esiintyjille. Arvioinnit kerätään SpeakersForumin tietokantaan ohjeistukseksi uusia toimeksiantoja varten.
Yrityksen erikoisuutena voi mainita SpeakersForumin tiloissa pidetyt kuukausittaiset kutsuvieraille suunnatut asiakasklubit, jossa yrityksen puhujat luennoivat omasta asiantuntija-alueestaan. Lokakuussa 2006 asiakasklubissa esiintyi pappi Jaakko Heinimäki, joka puhui arvoista, ihmisestä ja ihmisen paikasta nykymaailmassa. SpeakersForumin asiakkaille suunnatut klubit tuovat yhteen SpeakersForumin henkilökunnan, heidän asiakkaansa ja puhujat. Asiakasklubissa on mahdollisuus verkostoitua sekä kartoittaa uusia yhteistyökumppaneita.
SpeakersForumin Suomeen tuoma konsepti on kaiken kaikkiaan osoittautunut menestykseksi. Vuonna 2006 SpeakersForum on jo osallistunut yhteensä 600 tapahtumaan ja kiinnostus koulutusmuotoa kohtaan on jatkuvasti kasvussa.
Tervetuloa tutustumaan yritykseemme:
http://www.speakersforum.fi
http://www.puhujat.fi
Lisätietoja:
Marttiina Saksa
viestintäpäällikkö
Puhelin 020 155 2997
(JavaScript must be enabled to view this email address)
Voit ottaa meihin yhteyttä myös puhelimitse tai sähköpostilla.