
Vuoden 2006 viimeinen neljännes osoittautui SpeakersForumille myynnin osalta menestyksekkäämmäksi kuin koskaan aikaisempina vuosina. Verrattuna edeltävien vuosien viimeiseen kvartaaliin myynti kohosi peräti 39%.
Myynnin nousun syynä on erityisesti pienten ja keskisuurten yritysten kasvava tarve käyttää ulkopuolisten kouluttajien apua. Myös suuret yritykset ovat panostaneet ulkopuolisiin puhujiin, pääasiassa kuitenkin suomalaisiin huippunimiin ja kansainvälisten puhujien parhaimmistoon. Yleisenä trendinä voi kuitenkin nähdä sen, että asiakkaat arvostavat yhä useammin tuntemattomia asiantuntijoita ja kykyjä - eivät niinkään julkisuuden henkilöitä. Välitetyistä henkilöistä 80% onkin asiakkaille uusia, tuoreita nimiä.
Kansainvälinen kiinnostus suomalaisia osaajia kohtaan on myös kasvussa. Yritysjohtajista kysytyimpiä suomalaisia puhujia ovat erityisesti Koneen, Nokian ja Metson päättäjät. Muita kansainvälisiä yrityksiä kiinnostavia suomalaisia puhujia ovat muun muassa Stefan Lindfors, Dan Steinbock, Martti Ahtisaari ja Elisabeth Rehn.
Lisätiedot:
SpeakersForum
Marttiina Saksa
viestintäpäällikkö
Suora 020 155 2997
Gsm 050 – 574 0868
(JavaScript must be enabled to view this email address)
Voit ottaa meihin yhteyttä myös puhelimitse tai sähköpostilla.