
Suomen kilpailukyky on perustunut hyvin toimivaan innovaatiojärjestelmään. Globaali talouden muutos asettaa suuria haasteita Suomelle. Markkinoilla erottautuminen on yhä tärkeämpää. Teknologia ei enää yksin riitä, vaan Suomen on aika ryhtyä panostamaan luovuuteen ja kulttuuriosaamiseen sekä myös nähdä ne kansallisena vahvuutena. Suomen kannalta on ratkaisevaa ymmärtää, että kilpailukyvyn turvaaminen edellyttää osaamispohjan laajentamista. Nyt tulee löytää luoviin toimialoihin liittyvä valtava osaamis- ja kehityspotentiaali ja tehdä tästä tulevan kansallisen kilpailukyvyn kulmakivi. Näin puhuu Markku Wilenius Tulevaisuuden tutkimuskeskuksen johtaja.
Markku Wileniuksen mielestä lähtökohdat Suomessa ovat kohtuullisen hyvät: meillä on maailmanluokan kulttuurialan ammattilaisia, visionäärisiä toimijoita sekä korkeatasoista opetusta. Myös valtionhallinnossa on ryhdytty toimiin: tällä hetkellä valmistellaan kulttuuriteollisuuden kasvuohjelmaa, kulttuurivientihanke ja kansallisen luovuusstrategian valmistelutyö on käynnistynyt, toteaa Markku Wilenius.
Puhelin: 0201 5529 90 E-mail: (JavaScript must be enabled to view this email address)
Detta är ett litet urval på de 7000 föreläsare som vi har i vårt nätverk av talare och utbildare. Specialister med diverse olika bakgrunder och expertisområden sprider inspiration och kunskap genom att tala. Till vårt nätverk hör såväl företagsledare, professorer och konsulter, som skådespelare, politiker och äventyrare.
Bäst hittar du en passande talare genom att kontakta oss. Vår personal hjälper dig att hitta den rätta talaren.
Talarna är presenterade på det språk som de i huvudsak föreläser på.
Du kan även kontakta oss direkt genom att ringa eller skicka e-post.