
Kirjoittaminen on jatkuvasti tärkeämpi osa yksilöiden ja yritysten menestystä. Lähes kaikki kirjoittavat nykyään työssään jotain: tiedotteita, artikkeleita, tarjouksia, blogitekstejä tai vaikkapa vain sähköpostiviestejä. Harva on siinä kuitenkaan niin hyvä ja tehokas kirjoittaja kuin voisi olla. Antti Isokankaan vetämien kirjoitus- ja verkkoviestintävalmennusten tarkoituksena on innostaa ja auttaa osallistujia kehittämään itseään entistä paremmiksi ja tehokkaammiksi kirjoittajiksi. Kirjoittamisen perustaitojen lisäksi valmennuksessa voidaan keskittyä verkkokirjoittamiseen, blogeihin, uutiskirjoittamiseen, mielipidekirjoittamiseen tai johonkin muuhun erikoisalueeseen.
Antti Isokangas on myös kokenut haastattelija ja paneelikeskustelujen vetäjä, joka hallitsee eri aiheet yhteiskunnallisista kysymyksistä tähtihaastatteluihin. Isokangas on toiminut 20 vuoden ajan erilaisissa median ja viestinnän asiantuntijatehtävissä, mm. Veli- ja Nöjesguiden-lehtien päätoimittajana ja MTV3:n Verkossa-ohjelman juontajana.
Halutessasi laajemman esittelyn luento-otsikoineen kyseisestä puhujasta, olethan meihin yhteydessä. Samalla voimme kertoa asiakkaidemme kokemuksista ja palautteista, sekä puhujan aihealueista ja soveltuvuudesta juuri teidän tilaisuuteenne.
Puhelin: 0201 5529 90 E-mail: (JavaScript must be enabled to view this email address)
Detta är ett litet urval på de 7000 föreläsare som vi har i vårt nätverk av talare och utbildare. Specialister med diverse olika bakgrunder och expertisområden sprider inspiration och kunskap genom att tala. Till vårt nätverk hör såväl företagsledare, professorer och konsulter, som skådespelare, politiker och äventyrare.
Bäst hittar du en passande talare genom att kontakta oss. Vår personal hjälper dig att hitta den rätta talaren.
Talarna är presenterade på det språk som de i huvudsak föreläser på.
Du kan även kontakta oss direkt genom att ringa eller skicka e-post.