Stefan Widomski

Stefan Widomski

Stefan Widomski muutti 1966 Puolasta Suomeen. Hänen tulevaisuus avautui Nokian palveluksessa, mutta ensin oli tehtävä töitä kirjakaupassa, tulkkina ja muita hommia, joita kielitaitoinen ulkomaalainen voi hyvällä onnella ja yrittämisellä saada. Stefan vaikutti sittemmin Nokia Elektroniikan vientipäällikkönä, yhtiön idänkaupan osastonjohtajana ja viimein koko vientikaupan johtajana. Hänen työnimikkeensä oli Senior Vice President of Corporate Relations & Trade Policy for Nokia. Hän jäi eläkkeelle Nokialta vuonna 2006, ja siirtyi SITRA:n senior advisoriksi.

Stefan omaa mielenkiintoista tietoa Suomen idänkaupasta ja suhteiden hoidosta. Persoonassa vilahtaa silloin tällöin joku filosofi. Hän on epäilemättä valistunut mies, ei vain bisnesmies. Henkilökohtainen lapsuudesta, uudesta avioliitosta, perheestä ja läheisistä kertova osuus tuo hänen toimeksiantoihinsa lämpimän sävyjä.

Hänen aiheitaan ovat esimerkiksi:

  • Kansainvälisyys
  • Idän kauppa
  • Venäjän mahdollisuudet

Stefan Widomski

Stefan Widomski

Hae

Hae tapahtumaasi sopivia puhujia & juontajia. Käytä tarkennettua hakua, mikäli haluat tarkentaa hakukriteerejä.

Pyydä tarjous

Tee varaus tai pyydä lisätietoa puhujista - saat ehdotukset jo samana työpäivänä! Varaa puhuja sekä online- että livetilaisuuksiin. Lomakkeen lähetys ei sido mihinkään.

Tapahtuman tiedot
1
Yhteystiedot
2

Pyydä tarjous

Tee varaus tai pyydä lisätietoa puhujista - saat ehdotukset jo samana työpäivänä! Varaa puhuja sekä online- että livetilaisuuksiin. Lomakkeen lähetys ei sido mihinkään.

Tapahtuman tiedot
1
Yhteystiedot
2