Book speaker »
Read blog articles written by speaker »

Toimittaja Ville Klinga (s. 1968) on pitkään toiminut pääsääntöisesti urheilu- ja uutis-toimittajana YLE:llä. Hän aloitti YLE:n kesätoimittajana vuonna 1990. Sitten Yleisradion urheilutoimittajan työ jatkui yli kymmenen vuotta, vuoden 2005 alkuun asti.

Ville itse totesi urheilutoimittajan työn olleen mielenkiintoinen, mutta, että ” ... nyt oli aika kokeilla jotain uutta. On mielenkiintoista nähdä uutis- ja urheilutoimitusten jälkeen myös muita tv-työn osa-alueita.”.

Näin hän päätti hypätä urheilun ja uutistoimituksen maailmasta ja astua Lasse Lehtisen tilalle Suomen suosituimman televisio-tietokilpailun juontajaksi.

Syksyllä 2007 hän palasi viihdemaailmasta takaisin juurilleen tv-urheilun pariin. Tällä hetkellä Ville isännöi jääkiekko- ja jalkapallolähetysten studioita Canal+ kanavalla.

Villen monivuotinen tausta sekä uutismaailmasta että viihde- ja asiaohjelmien puolelta on antanut hänelle vankan taidon moderaattorina pitää yleisöä virkeänä ja hereillä siinä hetkessä. Ville juontaa viihteellisiä iltoja, moderoi asiaseminaareja ja vetää paneelikeskusteluja pitäen kiinni korkeasta asiasisällöstä ja tilaisuuden punaisesta langasta. Hän keskittyy mieluiten tilaisuuksiin, joissa älyllinen moderointi on keskeistä.

Ville oli koko kansan suosikki esiintyessään uutistoimituksessa. Villestä on todettu hänen olevan asiallinen, mutta sopivasti rento, sekä aina pieni pilke silmäkulmassa.

Puhelin: 0201 5529 90 E-mail: (JavaScript must be enabled to view this email address)

<<  <  9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 >

Speakers

On these pages you’ll find a small excerpt of our network of over 7.000 speakers, hosts and trainers. Our network consists of eg. corporate managers, professors and consults, as well as actors, politicians and even explorers. Various professionals of various fields are at your service, sharing their inspiration and expertise.

Contact us. We’ll find just the right speaker for your event from our network.

We are in the process of adding speaker presentations in English to our website. Please don’t hesitate to contact us if the one you are looking for is only found in Finnish. We are happy to send you the English version by email.

Book a speaker

  • Call us at +358-201 5529 90.  (local rate inside Finland)
  • Write to us about your event at (JavaScript must be enabled to view this email address); we’ll contact you.
  • Fill this form.

Follow us:

Facebook
Bookmark and Share

Find speaker

Request for Contact

Contact details

You can also phone or email us.

Karta» Map