
Aller Median toimitusjohtaja Pauli Aalto-Setälä on kokenut mediavaikuttaja, puhuja, journalisti ja kirjailija. Ennen Aller Median toimitusjohtajaksi nimittämistään Pauli on toiminut Kotimaa-lehden, Iltalehden ja Nelosen päätoimittajana sekä ollut perustamassa maahan kaksi kaupallista tv-kanavaa. Luovien ja haastavien esimiestyötehtävien innoittamana Pauli on kirjoittanut menestyskirjat “Merkitystalous” (Kirjapaja 2005) sekä “Perkele! Tunneosaamisen oppikirja esimiehille”, (Kirjapaja 2007).
Pauli Aalto-Setälä toimii kehitysyhteistyöjärjestö Planin hallituksen varapuheenjohtajana sekä Savonlinnan Oopperajuhlien hallituksen jäsenenä ja Ortodoksisen kulttuurikeskus Sofian hallituksessa. Lisäksi hän on edistysmielisen tutkimuksen yhdistys e2:n jäsen ja kuuluu Kansainvälisen Punaisen Ristin ERU-katastrofitiimiin, jonka palveluksessa hän on työskennellyt muun muassa Sri Lankassa ja Bosniassa.
Pauli paitsi työstää, myös harrastaa mediaa. Hänen viihdeohjelmansa “Ota tai jätä” oli Nelosen katsotuin tv-ohjelma ja voitti Venlan ja Kultainen tv-palkinnot 2007. Aikaisemmat tv-ohjelmat ovat Vaarallinen risteys (MTV3), Reitti 44(MTV3) ja Hyvät, pahat ja rumat (MTV3), joka myös palkittiin Venla-palkinnolla. Aalto-Setälä on myös Radio Suomen ajankohtaisaiheista keskiviikkoisen keskustelevan Pyöreän pöydänjäsen.
Pauli Aalto-Setälä luennoi mm työn merkityksestä, tunneosaamisesta ja yksilön ja yhteisön vuorovaikutustaitojen kehittämisestä sekä ihmisarvoisesta johtamisesta.
On these pages you’ll find a small excerpt of our network of over 7.000 speakers, hosts and trainers. Our network consists of eg. corporate managers, professors and consults, as well as actors, politicians and even explorers. Various professionals of various fields are at your service, sharing their inspiration and expertise.
Contact us. We’ll find just the right speaker for your event from our network.
We are in the process of adding speaker presentations in English to our website. Please don’t hesitate to contact us if the one you are looking for is only found in Finnish. We are happy to send you the English version by email.