
Suomen kilpailukyky on perustunut hyvin toimivaan innovaatiojärjestelmään. Globaali talouden muutos asettaa suuria haasteita Suomelle. Markkinoilla erottautuminen on yhä tärkeämpää. Teknologia ei enää yksin riitä, vaan Suomen on aika ryhtyä panostamaan luovuuteen ja kulttuuriosaamiseen sekä myös nähdä ne kansallisena vahvuutena. Suomen kannalta on ratkaisevaa ymmärtää, että kilpailukyvyn turvaaminen edellyttää osaamispohjan laajentamista. Nyt tulee löytää luoviin toimialoihin liittyvä valtava osaamis- ja kehityspotentiaali ja tehdä tästä tulevan kansallisen kilpailukyvyn kulmakivi. Näin puhuu Markku Wilenius Tulevaisuuden tutkimuskeskuksen johtaja.
Markku Wileniuksen mielestä lähtökohdat Suomessa ovat kohtuullisen hyvät: meillä on maailmanluokan kulttuurialan ammattilaisia, visionäärisiä toimijoita sekä korkeatasoista opetusta. Myös valtionhallinnossa on ryhdytty toimiin: tällä hetkellä valmistellaan kulttuuriteollisuuden kasvuohjelmaa, kulttuurivientihanke ja kansallisen luovuusstrategian valmistelutyö on käynnistynyt, toteaa Markku Wilenius.
Puhelin: 0201 5529 90 E-mail: (JavaScript must be enabled to view this email address)
On these pages you’ll find a small excerpt of our network of over 7.000 speakers, hosts and trainers. Our network consists of eg. corporate managers, professors and consults, as well as actors, politicians and even explorers. Various professionals of various fields are at your service, sharing their inspiration and expertise.
Contact us. We’ll find just the right speaker for your event from our network.
We are in the process of adding speaker presentations in English to our website. Please don’t hesitate to contact us if the one you are looking for is only found in Finnish. We are happy to send you the English version by email.