
lkka Halava on sosiokulttuurisen muutoksen johtavia asiantuntijoita Suomessa. Hän johti vuosina 2000-2005 RISC Monitor -tutkimusohjelmaa ja on toiminut yli 20 vuoden aikana useissa myynnin, markkinoinnin, tuotekehityksen ja liikkeenjohdon tehtävissä. Hän on suuryritysten, järjestöjen, median, seurakuntien sekä julkisen sektorin tunnustettu neuvonantaja.
Halava on yksi seitsemästä IMO Executive Coach -kouluttajasta uuden kansallisen tason innovaatiokoulutusohjelman IMO:n toteuttajaryhmässä.
Mika Pantzarin ja Ilkka Halavan raportti Elinkeinoelämän valtuuskunnan EVAn toimeksiannosta on julkaistu 29. syyskuuta 2010. Sen otsikko “Kuluttajakansalaiset tulevat! Miksi johtaminen muuttuu” haastaa erityisesti johtotehtävissä olevia valmistautumaan alkaneen vuosikymmenen kulttuurivallankumoukseen työelämässä.
Halutessasi laajemman esittelyn luento-otsikoineen kyseisestä puhujasta, olethan meihin yhteydessä. Samalla voimme kertoa asiakkaidemme kokemuksista ja palautteista, sekä puhujan aihealueista ja soveltuvuudesta juuri teidän tilaisuuteenne.
Puhelin: 0201 5529 90 E-mail: (JavaScript must be enabled to view this email address)
On these pages you’ll find a small excerpt of our network of over 7.000 speakers, hosts and trainers. Our network consists of eg. corporate managers, professors and consults, as well as actors, politicians and even explorers. Various professionals of various fields are at your service, sharing their inspiration and expertise.
Contact us. We’ll find just the right speaker for your event from our network.
We are in the process of adding speaker presentations in English to our website. Please don’t hesitate to contact us if the one you are looking for is only found in Finnish. We are happy to send you the English version by email.