Book speaker »
Read blog articles written by speaker »

Ministeri Christoffer Taxell (s. 1948) on suomenruotsalainen yritysjohtaja, poliitikko ja yliopiston kansleri. Hänellä on laaja ja monipuolinen kokemus yhteiskunnan eri aloilta. Hän oli kansanedustajana 1970-luvun puolivälistä 1990-luvun alkuun. Tästä ajasta hän oli yhteensä yksitoista vuotta valtioneuvoston jäsen, ensin oikeusministerinä, sitten opetusministerinä, kunnes vuonna 1990 siirtyi Partek:in konsernijohtajaksi, johtaen Partek:ia yli 12 vuotta.

Christoffer Taxell on toiminut parikymmentä vuotta hallituksen jäsenenä useassa yhtiössä sekä Suomessa että Ruotsissa. Nykyisin hän toimii Finnair Oyj:n hallituksen puheenjohtajana ja Stockmann Oyj Abp:n hallituksen puheenjohtajana. Ministeri Taxell on myös Sampo Oyj:n, Boliden Borgsöe AB:n, Luvata International Oy:n ja Nordkalk Oyj Abp:n hallitusten jäsen sekä Åbo Akademin kansleri. Hän on myös Föreningen Konstsamfundetin ja Stiftelsen för Åbo Akademin hallitusten puheenjohtaja. Joulukuussa 2007 hänet nimitettiin European Services Forum puheenjohtajaksi.

Halutessasi laajemman esittelyn luento-otsikoineen kyseisestä puhujasta, olethan meihin yhteydessä. Samalla voimme kertoa asiakkaidemme kokemuksista ja palautteista, sekä puhujan aihealueista ja soveltuvuudesta juuri teidän tilaisuuteenne.

Puhelin: 0201 5529 90 E-mail: (JavaScript must be enabled to view this email address)

 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 >  >>

Speakers

On these pages you’ll find a small excerpt of our network of over 7.000 speakers, hosts and trainers. Our network consists of eg. corporate managers, professors and consults, as well as actors, politicians and even explorers. Various professionals of various fields are at your service, sharing their inspiration and expertise.

Contact us. We’ll find just the right speaker for your event from our network.

We are in the process of adding speaker presentations in English to our website. Please don’t hesitate to contact us if the one you are looking for is only found in Finnish. We are happy to send you the English version by email.

Book a speaker

  • Call us at +358-201 5529 90.  (local rate inside Finland)
  • Write to us about your event at (JavaScript must be enabled to view this email address); we’ll contact you.
  • Fill this form.

Follow us:

Facebook
Bookmark and Share

Find speaker

Request for Contact

Contact details

You can also phone or email us.

Karta» Map