Book speaker »
Read blog articles written by speaker »

Luennoillaan Aleksi haluaa raottaa niitä toimintamalleja, joilla lumilautailijat ovat tietoisesti rakentaneet menestyksensä. Hän kertoo tarinoiden avulla omista oivalluksistaan lajin parista ja kuinka on siirtänyt niitä työhön ja ihmissuhteisiin. Maailman parhaiden taitajien fysiikka sekä kehon hallinta ovat huipussaan. Silloin peli ratkaistaan mielen taidoilla. “Kun lähden visualisoimaan itseäni onnistumaan tempussa tai saavuttamassa tavoitettani, lataan siihen hyvää fiilistä mukaan.” Litovaara kertoo ja jatkaa: “Varsinkin vaikeuksien ja loukkaantumisten kohdalla olen havainnut tärkeäksi luottaa omaan visioon täysillä ja jatkaa periksi antamattomalla asenteella. Epäonnistumiset on tarkoitettu oppimiskokemuksiksi, ei märehdittäviksi.

Kun “mitä tästä voin oppia” – kysymykseen on löytynyt vastaus, suuntaan energian positiivisiin mielikuviin ja niiden vahvistamiseen.” Nämä elementit tekevät suomalaisista maailman parhaita lumilautailijoita ja näiden toimintamallien avulla jokainen voi vahvistaa oman itsensä ja tiimin johtamista tavoiteltavaan, kasvavaan menestykseen.

Halutessasi laajemman esittelyn luento-otsikoineen kyseisestä puhujasta, olethan meihin yhteydessä. Samalla voimme kertoa asiakkaidemme kokemuksista ja palautteista, sekä puhujan aihealueista ja soveltuvuudesta juuri teidän tilaisuuteenne.
Puhelin: 0201 5529 90 E-mail: (JavaScript must be enabled to view this email address)

 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 >  >>

Speakers

On these pages you’ll find a small excerpt of our network of over 7.000 speakers, hosts and trainers. Our network consists of eg. corporate managers, professors and consults, as well as actors, politicians and even explorers. Various professionals of various fields are at your service, sharing their inspiration and expertise.

Contact us. We’ll find just the right speaker for your event from our network.

We are in the process of adding speaker presentations in English to our website. Please don’t hesitate to contact us if the one you are looking for is only found in Finnish. We are happy to send you the English version by email.

Book a speaker

  • Call us at +358-201 5529 90.  (local rate inside Finland)
  • Write to us about your event at (JavaScript must be enabled to view this email address); we’ll contact you.
  • Fill this form.

Follow us:

Facebook
Bookmark and Share

Find speaker

Request for Contact

Contact details

You can also phone or email us.

Karta» Map