
Näyttelijä Sanna Saarijärvellä on vahva urheilutausta. Vielä opiskellessaan Teatterikorkeakoulussa Sanna juoksi Nuorten Maajoukkueessa. Valmistuttuaan teatteritaiteen maisteriksi Sanna sai kiinnityksen Helsingin Kaupunginteatteriin vuonna 1993. Laulua ja pianonsoittoa lapsesta saakka opiskellut Sanna aloitti näyttelijänuransa komeasti West Side Storyn ja Oopperan Kummitus musikaalien naispääroolilla.
Televisiosta Sanna muistetaan tv-elokuvista Miks et sä soita ja Kesäyön unelma sekä tv-sarjoista Maria Kallio ja Kuumia Aaltoja, sekä juontajan roolistaan suositussa Unelmakämppä-ohjelmassa. Sanna on juontanut useita suoria tv-konsertteja, sekä juontanut, että toimittanut TV2:n Hot Sport nuorten urheiluohjelmaa. Saarijärvi on lisäksi emännöinyt mm. Ylen Yleisurheilun EM-kisojen kisastudiota ja Nelosen MM-jääkiekon kisastudiota.
Halutessasi laajemman esittelyn kyseisestä juontajasta, olethan meihin yhteydessä. Samalla voimme kertoa asiakkaidemme kokemuksista ja palautteista, sekä juontajan soveltuvuudesta juuri teidän tilaisuuteenne.
Puhelin: 0201 5529 90 E-mail: (JavaScript must be enabled to view this email address)
Näiltä sivuilta löydät pienen otteen yli 8000 puhujan, juontajan ja kouluttajan verkostostamme. Verkostoomme kuuluu niin yritysjohtajia, professoreita ja konsultteja kuin näyttelijöitä, poliitikkoja ja tutkimusmatkailijoitakin. Inspiraatiota ja asiantuntemustaan jakavat monen eri alan ammattitaitoiset asiantuntijat.
Ota meihin yhteyttä. Löydämme sinulle verkostostamme juuri sen oikean puhujan, tilaisuuteen kuin tilaisuuteen.
Voit ottaa meihin yhteyttä myös puhelimitse tai sähköpostilla.