Kysy saatavuutta »
Lue puhujan blogikirjoitukset »

Rami Aarikan ja Laitilan tarina; yrittäjyyden ilosanoma

Rami Aarikan tie menestyksekkään Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan toimitusjohtajaksi ja suuromistajaksi vei 1990-luvun laman ja työttömyyden kautta. Ilman lamaa Rami voisi yhä kokkailla laivoilla tai vedellä sähköpiuhoja supermarketteihin. Alkujaan tehtaanjohtajan titteli pelotti, mutta kun pystyy luottaman itseään viisaampiin ihmisiin, asiat tuppavat lutviintumaan.

Laitilan Wirvoitusjuomatehdas perustettiin 1994 Fisutta Oy:n nimellä kalajalosteiden viemiseksi Keski-Eurooppaan. Liiketoiminnan suunta muutettiin juomabisnekseen jo seuraavana vuonna. Tuotanto aloitettiin limonadilla, vuonna 1997 ryhdyttiin valmistamaan siidereitä ja 1999 olutta. Vuonna 1995 valmistettiin parhaimmillaan 2 500 pulloa viikossa, nyt juomia tuotetaan 27 miljoonaa litraa vuodessa.

“Meillä on ollut kaksi siunausta, persaukisuus ja täydellinen tietämättömyys. Molemmat asiat ovat matkan varrella pakottaneet luovuuteen ja ajaneet ajoittain lähes holtittomaan riskinottoon”, Aarikka pelkistää ja jatkaa, “-Yrittämisen riemu piilee teoreettisessa ja pääsääntöisesti harhaanjohtavassa mahdollisuudessa ehkä joskus vaurastua, mutta eihän sitä koskaan tiedä, ellei kokeile.”

Laitilan Wirvoitusjuomatehtaalla asiat tehdään sivuille vilkuilematta, niin kuin hyväksi koetaan. Panimon ilme ja imago ovat syntyneet itseen uskoen ja taloudelliset realiteetit tunnistaen. Intuition takana piilee kuitenkin systemaattinen, eettinen ja mahdollisimman ekologinen tapa tehdä töitä. Oluesta syntyvä mäski syötetään maatiloilla lehmille ja lampaille. Yrityksen energian, jäteveden ja veden kulutukset pidetään hallinnassa. Esimerkiksi tehtaalla tarvittava sähköenergia on tuotettu tuulivoimalla vuodesta 2001.

Rami Aarikka on saanut valtakunnallisen yrittäjäpalkinnon 2010.

Halutessasi laajemman esittelyn luento-otsikoineen kyseisestä puhujasta, olethan meihin yhteydessä. Samalla voimme kertoa asiakkaidemme kokemuksista ja palautteista, sekä puhujan aihealueista ja soveltuvuudesta juuri teidän tilaisuuteenne.

Puhelin: 0201 5529 90 E-mail: (JavaScript must be enabled to view this email address)

 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 >  >>

Välitetyimmät puhujat

Etusivulla näet Speakersforumin 10 välitetyintä puhujaa viimeisen 18 kk aikana, jonka jälkeen on lueteltu TOP50-puhujia ja kouluttajia aakkosjärjestyksessä. TOP10-listaukseen pääsy edellyttää laajaa kysyntää ja huippulaatua. Sivuilta löydät myös runsaat 200 kotimaista puhujaamme ja oman alan asiantuntijaa. Juontajat ja Kansainväliset puhujat ovat omalla välilehdellään.

Yhteensä verkostostamme löytyy yli 8000 puhujaa, juontajaa ja kouluttajaa, joten löydämme sinulle varmasti juuri sen oikean esiintyjän, tilaisuuteen kuin tilaisuuteen.
Nopeiten saat puhujien palkkio- ja saatavuustiedot täyttämällä kaikki kentät tästä lomakkeesta tai jokaisen puhujan kohdalla olevasta “Kysy saatavuutta”-lomakkeesta.

Varaa Puhuja tai tiedustele palkkiota ja saatavuutta!

  • Soita meille numeroon 0201 5529 90. (Vain paikallispuhelumaksu Suomen sisällä.)
  • Kirjoita meille tilaisuudestasi osoitteeseen (JavaScript must be enabled to view this email address) niin otamme sinuun yhteyttä.
  • Täytä oheinen lomake.

Seuraa meitä:

Facebook
Bookmark and Share

Etsi puhuja

Yhteydenottopyyntö

Yhteystiedot

Voit ottaa meihin yhteyttä myös puhelimitse tai sähköpostilla.

Kartta» Kartta