
Marko Vuoriheimo eli Signmark teki mahdottomasta unelmastaan totta ja on maailman ensimmäinen kuuro artisti, joka levyttää kansainväliselle levy-yhtiölle.
Luovuus vaatii monimuotoista yhteiskuntaa, jossa voidaan synnyttää uusia ideoita alojen välimaastoissa ja kulttuurien rajapinnoilla. Miten heikkoudet kääntyvät vahvuuksiksi, kun vaihtaa näkökulmaa? Signmark syntyi yhdistämällä kaksi alaa, joita ei heti ensimmäisenä tulisi mieleen liittää toisiinsa: kuurot ja musiikki. Uuteen ideaan tarttuminen vaati avoimuutta ihmisiltä, jotka eivät voineet turvautua vanhoihin ajatusrakennelmiin ja näkökulmiin maailmasta. Tarvittiin yhteisö, jossa innovaation toteuttaminen ei tuntunut mahdottomalta. Signmark on tehnyt matkan hullusta ideasta levykaupan hyllylle ja koulunpenkiltä huippukokouksiin. Jokainen matka alkaa ensimmäisestä askeleesta tänään.
Signmark voi olla artisti, puhuja tai myös juontaja - tilaisuudesta riippuen. Hän on selostanut mm. jalkapallon, salibandyn ja jääkiekon MM-kisoja Ylelle. Hän tuo aivan uutta maustetta ja elämyksiä katsojille käyttäen viittomakieltä. Marko tekee mielellään yhteistyötä esim. parijuontona. Lisäksi Marko voi ottaa aina viittomakielen tulkin mukaan. Silloin kaksikielinen juonto onnistuu esimerkiksi suomalaisesta viittomakielestä suomeksi, englanniksi, ruotsiksi ja vaikkapa saksaksi.
Halutessasi laajemman esittelyn luento-otsikoineen kyseisestä puhujasta, olethan meihin yhteydessä. Samalla voimme kertoa asiakkaidemme kokemuksista ja palautteista, sekä puhujan aihealueista ja soveltuvuudesta juuri teidän tilaisuuteenne.
Puhelin: 0201 5529 90 E-mail: (JavaScript must be enabled to view this email address)
Näiltä sivuilta löydät pienen otteen yli 8000 puhujan, juontajan ja kouluttajan verkostostamme. Verkostoomme kuuluu niin yritysjohtajia, professoreita ja konsultteja kuin näyttelijöitä, poliitikkoja ja tutkimusmatkailijoitakin. Inspiraatiota ja asiantuntemustaan jakavat monen eri alan ammattitaitoiset asiantuntijat.
Ota meihin yhteyttä. Löydämme sinulle verkostostamme juuri sen oikean puhujan, tilaisuuteen kuin tilaisuuteen.
Voit ottaa meihin yhteyttä myös puhelimitse tai sähköpostilla.