
Jussi Parviainen on syntynyt Kuhmossa Kainuussa. Hän on toiminut näytelmäkirjailijana, teatteriohjaajana ja Teatterikorkeakoulun johtajana 80-luvulla. Jussia on tituleerattu usein Suomen merkittävimmäksi näytelmäkirjailijaksi erityisesti 1980-1990-luvuilla.
Parviaisen teatterimaisen innostavat luennot kertovat luovasta ajattelusta, niin taiteen, kulttuurin kuin myös liikemaailman alalla. Hän on puhunut urheilijoille ja yritysjohtajille onnistumisen simuloinnista, jolla voittaa pahimmatkin esteet.
Halutessasi laajemman esittelyn luento-otsikoineen kyseisestä puhujasta, olethan meihin yhteydessä. Samalla voimme kertoa asiakkaidemme kokemuksista ja palautteista, sekä puhujan aihealueista ja soveltuvuudesta juuri teidän tilaisuuteenne.
Puhelin: 0201 5529 90 E-mail: (JavaScript must be enabled to view this email address)
Näiltä sivuilta löydät pienen otteen yli 7000 puhujan, juontajan ja kouluttajan verkostostamme. Verkostoomme kuuluu niin yritysjohtajia, professoreita ja konsultteja kuin näyttelijöitä, poliitikkoja ja tutkimusmatkailijoitakin. Inspiraatiota ja asiantuntemustaan jakavat monen eri alan ammattitaitoiset asiantuntijat.
Ota meihin yhteyttä. Löydämme sinulle verkostostamme juuri sen oikean puhujan, tilaisuuteen kuin tilaisuuteen.
Voit ottaa meihin yhteyttä myös puhelimitse tai sähköpostilla.